Oppia ikä kaikki

Edelliseen aihetta koskevaan postaukseen liittyen..

Opin juuri, että ostettaessa lento paikasta X paikkaan Y paikan Z kautta kannattaa mahdollisuuksien mukaan aina valita sellaiset lennot, että ne lennetään saman lentoyhtiön koneella. Tällä ei sinänsä toki ole väliä jos ei ole niin nirso istumapaikkansa suhteen, mutta jos haluaa yhtään vaikuttaa istumapaikkoihinsa, tämä kahden yhtiön käyttö on näköjään hyvinkin problemaattista. (Meillä päätös oli tietoinen, mutta en tee samaa virhettä enää jatkossa.)

Meillähän siis on huomenna aamulla ensin lento Helsingistä Lontooseen Finnairilla ja muutamaa tuntia myöhemmin Lontoosta Miamiin BA:lla. Liput on ostettu BA:lta Helsingistä perille saakka, ja vaikka ensimmäisen lennon operoikin Finnair, meidän lippumme on kirjoitettu BA:n codeshare-lennonnumerolle eli käytännössä olemme alusta loppuun BA:n asiakkaita.

Lähtöselvitys netissä aukeaa lentoyhtiöstä riippuen yleensä noin vuorokautta ennen lennon lähtöä, mutta tässä tapauksessa lähtöselvitys ensimmäiselle lennolle ei onnistunutkaan BA:n saitilla vaan piti tehdä suoraan Finnairilla. BA:n saitille olisi sitten tullut iltapäivemmällä mahdollisuus tehdä checkin (ja siis valita istuinpaikkansa jne) jälkimmäiselle lennolle suoraan heidän sivuiltaan.

Koska lennot on kuitenkin kytketty toisiinsa, lähtöselvityksessä Finnairilla pakotettiin selvitys molemmille lennoille. Finnairin saitilla ei vastavuoroisesti voinut tehdä jälkimmäiselle BA:n operoimalle lennolle kuin valinnan (toiveen, jolla ei näköjään ollut edes merkitystä) ikkuna- tai käytäväpaikasta, nyt sitten matkaseurueen neljä ihmistä on tällä hetkellä selvitetty Atlantin ylittävälle lennolle niin että kahden peräkkäisen istuinrivin muodostamassa suorakulmiossa on yksi seurueen jäsen jokaisessa kulmassa ikkunapaikalla – koneessa jossa rivillä istuu 10 henkilöä rinnakkain. Great.

Saa nyt nähdä miten tästä selvitään.. joutuminen tuolla Finnairin lennolla ns. exit-riville ilman valinnanmahdollisuutta (lähes kaikki muut paikat varattu jo valmiiksi) oli pientä tämän jälkimmäisen lennon "ongelman" kanssa, pahimmassa tapauksessa pitänee tänään lähteä käymään kentällä selvittelemässä, koska soitettuani äsken BA:lle selvisi että todennäköisesti ainoa tapa ratkaista asia on lähtöselvitystiskillä.

EDIT: Soitin vielä Finnairille, hekään eivät kuulemma pysty purkamaan tuota väkisin tapahtunutta lähtöselvitystä joten on ihan arpapeliä onnistuuko tuo sitten lähtöselvitystiskilläkään huomenna. Tekisi mieli sanoa voimasana tai pari.

Huomenna siis alkaa loma. Vaikka edellisestä on vain pari kuukautta, tämäkin tulee tarpeeseen.