Testissä Makuunin nettileffavuokraamo

Olisihan se nyt kuitenkin ollut hienoa että olisi voinut sanoa Matiaksen kommentin kirvoittaneen tämän postauksen mutta täytyy silti sanoa että ainakin muutama ensimmäinen kappale allaolevasta tekstistä syntyi jo eilen ja jäi tekstieditoriin havaittuani sen liian pitkäksi FB:n statuspäivityksenä.

Matiaksen ansiokkaaseen blogaukseen Lönkan sillasta täytyy kuitenkin kommentoida sen verran että itsellenikin tuo silta on yhtä hämmentävä tapaus – olin vuosina 1996-97 jo lukiossa Helsingin keskustassa vain parin kilometrin päässä ja olin lukenut Hesarin säännöllisesti kannesta kanteen vähintään silmäillen jo vuosia – ilmeisesti autoliikenteeseen liittyvät artikkelit jäivät ärsytyskynnyksen alle vielä tuolloin vaikka kaupunkisuunnittelu ja kaupungin historia jo tuolloin jonkin verran kiinnostivatkin.

Nyt asiaan.

Toissailtana tuli kokeiltua Makuunin leffarallin 2 euron tarjouksen myötä Makuunin nettivuokraus. Kokemus oli kaikenkaikkiaan aika ristiriitainen, eikä palvelua varmaan tule hirveästi käytettyä jatkossakaan nykymuodossa.

Leffan osalta homma toimi suurimmaksi osaksi; ei pakkomainoksia tms, mutta streamaus katkesi pariin kertaan. Toisella kerralla leffan pausettamisen jälkeen toisto katkesi niin pahasti että ei suostunut jatkamaan ennen kuin kirjauduin systeemiin uudelleen ja aloitin leffan katsomisen uudelleen.

Isoa miinusta käytettävyydestä: Ostaessasi vuokrauksen saat sähköpostiin kahdeksanmerkkisen heksadesimaalisen koodin, jolla leffaa voi sitten vuorokauden aikana katsoa uudelleenkin ja sama koodi näkyy myös järjestelmässä omissa tiedoissa katsottavissa olevien leffojen listassa.

Siihen tuon koodin hyvät puolet sitten jäävätkin, koodin syöttäminen järjestelmään on nimittäin erittäin hankalaa. Taustatietona kerrottakoon että tein varsinaisen vuokraamisen läppärilläni ja sitten laitoin leffan pyörimään isoon monitoriin kytketyllä mediakoneella.

Järjestelmässä omissa vuokrauksissa tuo maaginen koodi on näppärästi sijoitettu keskelle linkkiä joka vie leffan sivulle, eikä sitä siis pysty mitenkään järkevästi kopioimaan leikepöydälle vaan koodi pitää käytännössä opetella ulkoa. Lisäksi omista vuokrauksista klikatessa päätyy leffan alkamisen sijaan normaalille leffan vuokraussivulle, jossa pitää tajuta aloittaa vuokrausprosessi alusta, mutta valita maksutavaksi lahjakortti, jonka jälkeen tuon ulkoa opetellun koodin pystyy syöttämään järjestelmään.

Itse vastaavia järjestelmiä kehittäneenä osasin arvailemalla yhdistää palaset mutta en todellakaan näe että 60+ äitini näkisi tuolta yhtään leffaa jos heti vuokraamisen jälkeen automaattisesti alkava toisto jostain syystä keskeytyisi.

Ei tälläisillä systeemeillä todellakaan ratkaista fyysisten levyjen vuokraamisen hiipumista – olisin paljon nopeammin pysähtynyt kauppareissulla matkan varrella olevaan Filmtowniin hakemaan jo ennalta päätetyn leffan kuin mitä nyt tuon Makuuni24h:n kanssa tapellessa meni.

Jotta ei kuitenkaan menisi pelkäksi marmattamiseksi, plussaa kuitenkin siitä että Flash-pohjainen alusta ei ole kaikkein huonoin vaihtoehto videostreamauksen tekniseen toteutukseen verrattuna esim. Silverlightiin käyttäjän näkökulmasta.

One Response to Testissä Makuunin nettileffavuokraamo

  1. [...] Jussi testasi Makuunin leffojen nettivuokrausta: "Toissailtana tuli kokeiltua Makuunin leffarallin 2 euron tarjouksen myötä Makuunin nettivuokraus. Kokemus oli kaikenkaikkiaan aika ristiriitainen, eikä palvelua varmaan tule hirveästi käytettyä jatkossakaan nykymuodossa. [...]