Miksi suomalaiset ostavat ulkomailta?
Olen jo kevyesti yli kymmenen vuoden ajan käyttänyt tiettyä merkkideodoranttia, jota on varsin yleisesti tarjolla miesten kosmetiikkaa myyvissä liikkeissä ja maksaa Suomessa nykyään jo karvaa vaille 30 euroa.
Näiden vuosien aikana suomalaisittain normaalihinnalla hankkimani stickit ovatkin varmaan laskettavissa yhden käden sormilla, eli ovat olleet lähinnä poikkeustapauksia koska olen pyrkinyt pitämään aina mielellään 2-3 purkin varastoa kotona ja hankkimaan nuo hyvissä ajoin edullisemmista paikoista, kuten ruotsinlaivoilta, lentokentiltä, jne.
Viime viikolla tuollainen poikkeustapaus sitten ikäväkseni ilmestyi ja jouduin turvautumaan suomalaiseen jälleenmyyjään ja kiertelin Itäkeskuksessa etsimässä parasta hintaa. Ikäväkseni jouduin toteamaan että ensinnäkään alan kauppoja ei ilmeisesti löydy Itäkeskuksesta kuin Stockmann ja hieman aiemmin samalla käytävällä sijaitseva pienehkö kosmetiikkaan erikoistunut Kicks – sinänsä olisi varmaan pitänyt jäädä tekemään sama etsintä ydinkeskustaan.
Etsimäni tuotteen hinta molemmissa löytämissäni liikkeissä oli lähestulkoon sama, joten päädyin sitten hankkimaan hyödykkeen Stockmannilta (nyt jälkeenpäin toisessa kauppakeskuksessa olevassa kolmannen ketjun liikkeessä havaitsin että normaaliliikkeissä hintakilpailua ei yksinkertaisesti ole).
Juuri ennen tämän kirjoittamista tilasin varastooni täydennystä neljän kappaleen verran netistä ensimmäistä kertaa ja maksoin niistä kappaleelta toimituskuluineenkin reilusti alle puolet suomalaisen kartellihinnoittelun hinnasta. Saan siis ulkolaisesta verkkokaupasta samaa tuotetta yli kaksinkertaisen määrän samalla hinnalla lähikioskille toimitettuna ilman kosmetiikkaosastojen aiheuttamaa migreeniriskiä.
Ja sitten vielä ihmetellään että kielitaitoiset suomalaiset tilaavat hyödykkeensä suoraan ulkomaisilta verkkokauppiailta. Ymmärrän toki että esim. Stockmannin kaltainen toimija ei lähde kilpailemaan hinnalla, mutta pienemmistä en tuota ymmärrä – verkkokaupoissakin ainoa todellinen hintakilpailu on ruotsalaisten firmojen kesken.
EDIT: Verkkokaupoilla tuossa viimeisessä kappaleessa viittaan siis suomenkielisiin verkkokauppoihin, itse kokeilemaani Google Shoppingissa hyvät arvostelut saaneeseen FragranceX-verkkokauppan hintoihin on noilla mainituilla ruotsalaisillakin matkaa.
EDIT 30.12.2010: En ole saanut tilaamiani tuotteita ja luultavasti menetin rahani: Tulin kusetetuksi.
Syytä voi haeskella mm. näistä seikoista:
a) isoista henkilöstökuluista, jotka maksetaan tuotteen katteesta
– henkilöstökulut eivät jää palkkaan
b) pitkistä välimatkoissa – suomi on käytännössä kuitenkin saarivaltio
c) ahneet tukkurit – maahantuojat myyvät usein tuotetta jälleenmyyjille about samaan hintaan, joskus jopa kalliimmalla, kuin mitä se vaikka jenkeissä tai Saksassa maksaa kuluttajille
d) toimitilojen hinnat keskustan kivijalkaliikkeissä vs. nettikaupan varasto teollisuusalueella
Joihinkin näistä seikoista vois puuttua valtiohallinnon tasolla, tai kunnallispolitiikalla, tai jotenkin muuten yrittää vaikuttaa.. Mutta tää sijainti, kansakunnan heikko ostovoima ja vähäinen asiakaskunta ja sen mukanaan tuoma suhteellisen vähäinen tavaravirta jäävät vielä ongelmiks joihin puuttuminen on hankalaa.
… ja näin.
Noista monet ovat valideja pointteja, mutta eivät silti selitä sitä perimmäistä syytä että esimerkiksi kampaamotuotteiden osalta Suomessa on hieman tuota kaivattua hintakilpailua – maahantuojat eivät tosin ilmeisesti pidä siitä ja silti ulkomaiset toimijat ovat edullisempia koska noista "tuotteista" se kate tulee tuolla alalla joka tapauksessa.
Sinänsä itsekin erityisesti ulkolaisia verkkokauppoja vastaan kilpailevana tiedän hyvin meidän paikalliset haasteet mm. juurikin kuljetuskustannusten vuoksi. Olisin kuitenkin ollut itse asiakkaana aivan valmis ostamaan haluamani tuotteen kivijalkakaupasta jos hinnassa olisi ollut edes muutaman euron ero, en siis missään tapauksessa vaadi verkkokaupan hintaa kivijalkamyymälään.
Ostopäätös on hinnan – palvelun – saatavuuden – fiiliksen vertailumatriisista ulos pulahtava laskelma.
Esim itse tilasin pitkään piilarini kotimaiselta optikolta, hinta oli ok ja siihen sisältyy palveluna mm vuosittainen silmäpohjien tarkistus. Nyt täytyy harkita myös toista toimittajaa, sillä heillä lissit ovat yli puolet halvempia.
[...] viimeksi, lähes kaksi kuukautta sitten, deodorantin ostamisesta internetistä. Nyt, 40 työpäivää myöhemmin joudun vihdoin myöntämään että tulin ensimmäistä kertaa [...]