Zen Cafe

Satuinpa tuossa kanavasurffaillessani YLEn ykköselle ja sieltäpä tulee suora lähetys Kaisaniemessä meneillään olevasta YleX POP -konsertista.

Tässä Zen Cafeta kuunnellessani aloin sitten miettiä omaa suhdettani ko. bändiin ja ilokseni huomasin, että tuon suhteen on käynyt samoin kuin Roxetenkin, eli olen kuunnellut yhtyeen musiikkia ensimmäisestä levystä lähtien. Vaikka en kokonaisuudessaan pidäkään musiikkimakuani mitenkään erityisen kehuttavana, ainakin näiden suhteen olen selkeästi onnistunut. :)

Ei muuta tällä kertaa.

Paitsi niin juu. En ole harrastanut viikkoihin ei-hyötyliikuntaa, alkaa jo harmittaa enemmän kuin olisi tarpeen.

Comments are closed.