Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja
Voin aivan rehellisesti sanoa olevani iloinen 69 aamun päässä siintävästä mahdollisuudesta kokea jotain uutta ja erilaista. Oikeasti on aika mielenkiintoista, kuinka intin lähestyessä olen päivä päivältä suhtautunut siihen entistä positiivisemmin ja tässä vaiheessa voin siis jo sanoa odottavani sinne pääsyä. – Ei mitenkään erityisesti siksi, että pitäisin inttiä jotenkin erityisen hienona paikkana, vaan siksi, että keskimääräistä korkeammasta iästäni huolimatta uskon sen olevan ainutlaatuinen kokemus ja toisaalta kyllä on jo aikakin saada tuo hoidettua pois alta.
Viime kuukaudet ovat olleet melko hektisiä, eikä meno juurikaan rauhoitu lähitulevaisuudessa. Luultavasti yritän pitää seuraavan kuukauden aikana viikon tai pari kesälomaa ja hoidella harrastusprojekteihin liittyviä rästijuttuja pois käsistä ennen vuoden vaihdetta. Toisaalta edelleen haluaisin hankkia sen henkilöauton ammattiajoluvan ennen inttiä, ihan muuten vain.
Tänään iltapäivällä mailiboksiin kilahti mukava viesti, lähden joulukuun alussa päiväksi korruptiomatkalle Saksaan (edellisellä reissulla olleen kaverin kertoman mukaan business-luokassa).
Tämän saitin facelift on myös antanut odottaa itseään, eikä sillekään luultavasti tapahdu lähiaikoina mitään. Jollei arkistossa olisi suhteellisen säännöllisesti (useita kävijöitä päivässä) liikennettä, olisin jokunen päivä sitten väliaikaisesti sulkenut luukun kunnes saan taas jotain tehtyä. Nyt sitten on taas kirjoitettu pitkästä aikaa.
EDIT Ai niin, tiesittekös, että sarjaportteja tarjoavat PCI-väyläiset kortit ovat erittäin katoava luonnonvara, ns. normaaleista tietokonekaupoista moiset ovat kuolleet jo sukupuuttoon. Toivottavasti edes tukkurilta saisi kortin huomenna..