Zeppelinistä ja elämästä

Kun kukaan Pamauksessani olevista helsinkiläisistä ei ole asiasta kirjoittanut, kirjoitan sitten itse.

Jaappanilaisten ilmalaiva (aka. 80-metrinen tampooni) saapui sitten tänään iltapäivällä Helsinkiin Tukholmasta Turun kohdalla räkäisesti nauraen viisi päivää alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. [ Artikkeli Malmin lentoaseman ystävät ry:n sivulla ]

Itse en jaksanut juurikaan asiasta innostua, koska tänään oli auringonottopäivä. Lopulta kuitenkin lopetimme arskasta kärsimisen (sic!) juuri ennen kuin ensimmäiset havainnot ilmalaivasta Helsingin kantakaupungin päällä tehtiin.

Otin kyllä kotoa kameran mukaan ja suuntasimme ajelulle Malmia kohti, mutta kentälle johtavan tien tukkinut autojono sai mielen nopeasti muuttumaan. Malmin lentokenttä tuhansine ihmisineen muuttui nopeasti Tikkurilan kävelykaduksi ja jäätelötuuteiksi. Tikkurilasta lähdettyämme suuntasin vielä hetken mielijohteesta Malmille, tällä kertaa hiukan paremmalla menestyksellä. Ilmalaiva lähti kenttää lähestyessämme juuri kolmannelle ja viimeiselle lennätykselleen (kaksi ensimmäistä Konica-Minoltan kutsuvieraita, viimeinen median edustajia) ja hallin vierustalta löytyi helposti parkkipaikkakin. Loppujen lopuksi en kuitenkaan viitsinyt lähteä palloilemaan asematasolle (se iso asvaltoitu alue, jolla on sellaisia isoja pääosin metallisia lentovempeleitä) jossa kaikki tutut olivat joten lähdimme melko pian ajelemaan kauppaa ja kotia kohti vaikka olisin voinut jäädä kuvaamaan ilmalaivan viimeisen saapumisen Malmille.

Kuvia läytyy mm. Malmin Ilmailukerhon kuvagalleriasta.

Mitä tulee siihen mainitsemaani auringosta kärsimiseen, nyt on yläselkä ja niska niin punainen ja kutiava että oksat pois. Yksi työkaveri uhkailikin perjantaina lomalle jäädessään, että viimeistään maanantaina alkavat helteet.

Itseasiassa töissä alkaa juuri mielenkiintoinen ja tavallaan ennennäkemätön jakso; itselläni on töitä jonossa melkein kuukausiksi eteenpäin, kun aiempina vuosina kesä – etenkin heinäkuu – on ollut melkoisen rauhallinen eikä oikeita töitä ole ollut nimeksikään. Toki firman sisäisiä kehitysprojekteja ja oman ammattitaidon kehittämistä on ollut koko ajan, mutta nyt on asiakasduuneja kasapäin.

Kaiken huippuna osastollamme on seuraavat kaksi viikkoa minun ja kesätyöntekijämme lisäksi vain yksi tekijä. Hankalaksi homman tekee se, että kumpikaan meistä vaki-ihmisistä ei ole omaksunut kovinkaan säännöllisiä työaikoja, vaan itse saatan tulla töihin yhtä hyvin kuudelta kuin yhdeltätoista ja työkaverini taas on yleisesti aamu-uninen eikä usein ilmesty paikalle ennen tuota yhtätoista. Tähän saakka paikalla on sentään ollut ns. yhdeksästäviiteen-tyyppejä. Itse olin kyllä etenkin kesäkuun nielaisseen muuton aikaan varsin säännöllisesti arkisin noin seitsemältä ja viikonloppuisin yhdeksältä töissä, mutta nyt ilmojen lämmettyä en enää ole saanut nukuttua kovin hyvin, joka taas vaikuttaa suoraan heräämisaikaan. Palanut yläselkä ei myöskään tee nukkumista yhtään sen helpommaksi.