Kipukammoisen hammaslääkärihelpotus

Niin kauan kuin muistan, olen aina inhonnut hammaslääkäriä enemmän tai vähemmän juuri hoidon aiheuttaman kivun vuoksi (myöhemmin olen kuullut, että tähän saattaisi olla syynä hampaiden hermot, jotka ovat normaalia lähempänä hampaan pintaa). Yläasteaikana kuitenkin kestin hoidot jotenkuten, vaikka minua hoitanut hammaslääkäri ei potilastietojeni mukaan ottanutkaan vakavasti kipuani, koska hänen mielestään en voi enää tuntea mitään saatuani tupla-annoksen puudutetta. Lopulta meni lähes kahdeksan vuotta ilman, että hampailleni tehtiin yhtään mitään kunnes viime vuoden lopulla alkoi tapahtua.

Lokakuussa saatuani kaupungin päivystyslähetteen yksityiselle hammaslääkäriasemalle vain juttelin hammaslääkärin kanssa, joka tarkasti hampaat, määräsi antibioottikuurin tulehtunutta juurta varten sekä otatti jatkohoitoa varten tarvittavat röntgenkuvat. Sitten homma vain jäi omalta osaltani vaikka olin järjestänyt rahoituksenkin kasaan yksityisen hoidon taksoja silmälläpitäen.

Lopulta pari viikkoa sitten yksi viisaudenhampaani ärtyi niin pahasti, että oli pakko napata itseään niskasta kiinni ja ryhtyä hoitamaan asioita kuntoon. Soittelin hammaslääkäriasemalle ja sainkin mukavasti puhelimitse uuden antibioottikuurin, särkylääkettä ja paria päivää myöhemmin ajan ensimmäiselle toimenpiteelle, joka siis oli kolme päivää sitten eli viime maanantaina.

Vaikka olinkin saanut rohkaisevia vinkkejä sekä mailitse, että eräältä todella edukseen erottuneelta hammaslääkäriaseman vastaanoton naishenkilöltä, jotenkin minulla oli vieläkin kaikesta huolimatta hiukan epävarma olo koko asiasta. Juuri niitä henkilöitä, joilta olisin tietoa tarvinnut, en tavoittanut riittävän hyvin ja ne jotka tavoitin, eivät osanneet kertoa kuin arvioita ja ei-oota.

Lopulta kuitenkin maanantai koitti ja tuli aika lähteä hammaslääkäriin. Olin jo edellisellä viikolla suunnitellut tarkkaan sen, kuinka lähtisin töistä kotiin kolmea tuntia ennen toimenpidettä jotta ehtisin rauhassa viedä auton ja tietokoneen kotiin sekä rauhassa ilman ylimääräistä stressiä mennä hammaslääkäriin. Kuten arvata saattaa, olin töissä vielä 45 minuuttia ennen minulle varattua aikaa, joten auto jäi töihin ja minä lähdin taksilla suoraan töistä hammaslääkäriin. Kyseinen hammaslääkäriasema on ainakin omasta mielestäni ulkoasultaan ja tuoksultaan ennemminkin tavallinen lääkäriasema kuin hammaslääkäriasema, eli se kunnallisesta hammashoitolasta tuttu pistävä "hammaslääkärin haju" puuttui kokonaan ja sen vuoksi itseni oli yllättävän helppo rauhoittua aulassa omaa vuoroani odotellessa.

Kun toimenpiteen aika koitti, homma sujui kuin rasvattu. Tosin tässäkin vaiheessa olisin ehkä toivonut hiukan rauhallisempaa etenemistapaa – etenkin kun leikkauksen tehnyt leukakirurgi oli tietoinen kammoistani jo etukäteen. Toisaalta ymmärrän kyllä, että tälläiset toimenpiteet ovat heille arkipäivää.

Kun astuin toimenpidehuoneeseen (ihan tavallinen vastaanottohuone, ei siis mikään steriili ja epämiellyttävä leikkaussali), tavarani (läppärikassi, takki, kännykkä) vietiin viereisessä heräämishuoneessa sängyn vieressä olevaan lukittuun kaappiin, jonka "molemmat" avaimet annettiin sitten minulle – pikkujuttu, mutta vahvisti kyllä ainakin omaa mielikuvaani ko. hml-aseman tasosta.

Ennen toimenpiteen aloitusta emme lääkärin kanssa vaihtaneet kuin muutaman lauseen, lähinnä lääkeallergioistani. Esipuheiden jälkeen hoitaja antoi minulle jonkin rusehtavan pillerin (kuulemma jonkinlainen särkylääke) sekä antoi purskuteltavaksi bakteereja tappavaa suuvettä, jolla myös pyyhki kasvoni melko laajalti suun ympäriltä.

Sitten alkoikin viimeiset sekunnit, jotka toimenpiteestä muistan; lääkäri laittoi kanyylin kämmenselkääni ja hetken touhuttuaan ilmoitti, että 20-25 sekunnin kuluttua pitäisi alkaa tuntua sekavalta. Noin kymmenen sekuntia sen jälkeen hän kysyi "Joko alkaa tuntua?" ja muistaakseni vastasin siihen jotain. Tuon jälkeen muistan kaksi sekunnin murto-osan pätkää itse toimenpiteestä, lähinnä poran rahinaa suussani sekä toisella kerralla pyynnön avata suuta vielä isommalle.

Sitten minua jo talutettiinkin heräämishuoneeseen, jossa nukuin vajaan kaksi tuntia ennen kuin rauhoittavien vaikutus alkoi hiljalleen hiipua pois. Hetken heräiltyäni lääkäri otti minulta kaapin avaimen ja antoi kännykkäni jolla sitten lähetin saattajalle ilmoituksen siitä, että alan olla hereillä, sekä ainakin äidilleni viestin siitä että operaatio on ohi. Väittäisin lähettäneeni kolmannenkin viestin mutta en kuollaksenikaan muista kenelle. =)

Kun saattajani saapui, toimenpiteestä oli kulunut melko tarkkaan kaksi tuntia. Tässä vaiheessa lääkäri tuli ohjeistamaan mm. lääkkeiden käytöstä, syömisestä ja haavojen puhdistamisesta. Sinänsä tosiaan melko hyvä, etten muista tuostakaan tilanteesta muuta kuin sen, että lääkäri oli siinä sängyn vieressä ja jutteli jotain, joten saattajasta oli todella hyötyä kuuntelemisessa. Toisaalta en tuossa vaiheessa pystynyt juurikaan puhumaan itse joten saattajan tulkkaamisesta oli apua sekä paikan päällä, että taksissa matkalla apteekin kautta kotiin.

Mikä mielenkiintoisinta, en tiedä edelleenkään paljonko tämä toimenpide lopulta tulee maksamaan. Lähtiessämme minulle vain varattiin aika ensi viikolle tikkien poistamista varten joten talousasiat hoidetaan sitten silloin.

Joka tapauksessa voin täydestä sydämestäni sanoa, että kipupelosta kärsivälle tämä on hinnastaan huolimatta aivan ehdottomasti sen arvoista. Kunpa olisin tajunnut tämän jo pari vuotta aiemmin, niin olisin säästänyt pari nyt jo liian huonoon kuntoon päässyttä hammasta.

Kuten taisin jo aiemmin kirjoittaa, tämä viisaudenhampaiden (sekä yhden lähes olemattomiin lohjenneen hampaan juurien) poisto oli vasta ensimmäinen askel, mutta suuri sellainen, tämän jälkeen hoito on lähinnä pienempien ongelmien korjailua ja mahdollisesti vielä yhden oman hampaan poisto liian huonoon kuntoon päässen juuren vuoksi. Veikkaisin että kaksi tai kolme samanlaista tunnin sessiota ja purukalustoni on taas kunnossa ja sellaisena sen aion pitää.

Kirjoitin tämän ehkä hiukan liiankin avoimesti omista asioistani kertoen, mutta totisesti toivon että tästä tekstistä on hyötyä edes jollekin. Lähes kahdeksan vuotta huonoista hampaista kipukammoisena kärsineenä en toivo samaa kohtaloa kenellekään. Kannattaa toimia niin kauan kuin koko alkuperäinen purukalusto voidaan vielä säilyttää.

One thought on “Kipukammoisen hammaslääkärihelpotus”

Comments are closed.