Uusia blogeja

Pinserin Sami kirjoitti Blogilistan blogien määrän ylittäneen 500 blogin rajan.

Poikkeuksellisesti (viimeaikoina ei ole ollut aikaa edes vanhojen lukemiseen) vilkaisin uutuuksia ja hetken mielijohteesta sekä tarkan ja epätieteellisen otannan jälkeen päädyin klikkaamaan listalleni molemmat lähempään tarkasteluun joutuneet blogit, Dynamon ja Johanneksen vankilapäiväkirjan. Jälkimmäistä en pystynyt sulkemaan ennen kuin olin lukenut kaikki tähänastiset 14 sivua, erittäin mielenkiintoista tekstiä, suosittelen vilkaisemaan.

Olen viime aikoina miettinyt itse paljon suunnitelmaani hakea lykkäyksen keskeytystä (ja näin ollen astua armeijan harmaisiin ensi kesänä) ja tietyllä tavalla suhtaudun ajatukseen armeijasta jonkinlaisena vankilana. On helppoa olla jälkiviisas, mutta nyt ajatellen intti olisi pitänyt hoitaa pois alta jo melkein viisi vuotta sitten. Kun elämä alkaa tietynlaisen aikuistumisen myötä asettua uomiinsa, armeija sotkee pakkaa melkoisesti – niin vapaa-ajan kuin työnkin suhteen.

Tällä hetkellä suurin palvelukseen liittyvä kauhukuva on se, että "joutuisin" oman alan töihin, jolloin ei olisi toivoakaan päästä muulla kuin 12kk:n palveluksella. Kaksi edellisen työpaikan kaveria on tuon maksimiajan jo "lusinut". Toki siistillä sisätyöllä on puolensa, mutta jos oikeasti haluaisin palvella maatani tekemällä tietokonehommia vuoden, menisin mielummin siviilipalvelukseen jossa olisi sentään varaa itse vaikuttaa palveluspaikkaan ja erittäin suurella todennäköisyydellä saisi vielä asua kotona (vaikka ei se kuulemma helsinkiläiselle aivan mahdotonta harmaissakaan ole).

Comments are closed.