Omenaa

Selailin aikani kuluksi pitkästä aikaa RE: Liukuhihnaa ja sieltä eksyin edelleen Omena Hotellit Oy:n sivuille. Tiedättehän, se firma joka sai Katajanokan vankilan partiolaisten nokan edestä.

Toki olen kuullut konseptista aiemminkin mutta nyt kun luin sivut kunnolla lävitse, tuohan näyttää hemmetin hyvältä. 55 yksikköä nykyvaluuttaa per yö siististä majoituksesta ilman turhaa liirumlaarumia plus lisäksi tarpeen tullen netti, maksu-tv (uutuuselokuvia, lasten elokuvia ja tietenkin p0rnoa) ja DIY-aamiainen yhdelle 15 rahayksikköä / yö.

Ainoan miinuksen voisi antaa turhasta hypetyksestä; etusivulla ja Tampereen hotellin esittelysivulla vaikuttaa siltä, että Tampereen hotelli olisi jo avoinna mutta asiaa tarkemmin tutkiessa selviää että se aukeaakin vasta 1. lokakuuta.

Uskon että tälläinen konsepti toimii, potentiaalisia asiakkaita luulisi löytyvän. Itse ainakin aion kokeilla, jos ei muuten niin viimeistään sitten kun ensimmäinen Omenahotelli avataan Helsinkiin. ;)

Comments are closed.