Kaikilla persoonillani oli mukava ilta

 Kirjoitettu 13.12.2008 klo 14:25

Eilen vietettiin käsittääkseni viidensiä blogaajien pikkujouluja ja tällä kertaa sain jopa aikaiseksi lähteä mukaan.

Lopulta kuitenkin kävi niin että ilta meni suurimmaksi osaksi pienemmässä seurueessa, jonka uudet tuttavuudet eivät olleet blogaajia lainkaan.

Kokonaisuudessaan siis melko suuri osa myöhemmin paikalle saapuneista blogaajista jäi tapaamatta vaikka olinkin paikalla lähestulkoon juhlien alusta aivan niiden loppuun (alkuperäisessä juhlapaikassa, myöhemmistä tapahtumista en tiedä).

Kaikilla persoonillani oli kuitenkin varsin mukavaa ja melko suuri osa niistä IRL-tuntemattomista blogaajista joita halusinkin tavata (erityisesti mainittakoon pni, Kriisi ja Oopa), tuli kyllä tavattua.

  •  

2 vastausta kirjoitukseen “Kaikilla persoonillani oli mukava ilta”

  1. Puhe | skrubu.net blogon 13 Dec 2008 at 17:18

    [...] Lisää Jälkimainingit, Jotain eilisestä, Kaikilla persoonillani oli mukava ilta. [...]

  2. Kriision 13 Dec 2008 at 17:26

    Ilo oli minun puolellani!

Trackback URI

Jätä kommentti