Uutisvirtaa

Aloin juuri pohdiskelemaan omaa uutiskäyttäytymistäni. Ajankohtaisten asioiden seuraaminen on aina ollut itselleni tärkeää, luin säännöllisesti Hesaria (ja silloin myös Keski-Uusimaata, eli "Keskaria") jo yläasteikäisenä.

Vielä vuosi sitten aamu alkoi aina Hesarin lukemisella, mutta jotenkin nykyään Hesari on jäänyt sivuraiteelle koska siinä on suhteessa hyvin vähän sellaisia asioita, jotka kiinnostaisivat ja joita en ole lukenut jo netistä. Toisaalta kiinnostavia juttuja on varmasti mennyt ohikin, koska tosiaan ns. kohinasuhde on noussut jo liian korkeaksi jotta Hesarin jaksaisi aina selata läpi.

Hesarissa kuitenkin kiinnostavimmat isommat uutisjutut julkaistaan netissä yleensä edellisenä iltana tai aamuyöstä, jolloin olen valitettavan usein vielä hereillä. Sähkeuutiset (eli paperilehden pikku-uutiset) taas on aiemmin julkaistu jo X+1 uutissivustolla netissä jo edellisenä päivänä. Ainoan poikkeuksen tekevät Hesarin julkaisemat ns. teaserit, jolloin netissä julkaistaan isommasta (lehdessä väh. neljäsosasivun) uutisesta alku tai lyhennetty versio ja asiaa käsitellään tarkemmin paperilehdessä. Tuollaisia paperilehden lukemiseen itseäni oikeasti innostavia houkutusjuttuja on kuitenkin hyvin vähän ja liittyvät yleensä tiettyyn päiväkohtaiseen erityisosioon.

Hesaripohdiskelu menee tosin jo hieman sivuun siitä, mistä nyt oli tarkoitus kirjoittaa, eli netin uutisvirrasta ja sen hallitsemisesta.

En ole katsonut televisiolähetyksiä enää käytännössä muutamaan vuoteen ja televisiouutiset ovat siis jääneet kokonaan pois. Radiota kuuntelen nykyään taas lähes aina töitä tehdessäni, olin sitten autossa, jollain toimistolla tai kotona. Radiossa kaikilla kuuntelemillani suomalaisilla kanavilla uutisia lähetetään tasatunnein, joten jos joku merkittävä uutinen on netissä livahtanut ohi, sen kuulee viimeistään radiosta, eniten kuuntelen Radio Helsinkiä jossa luetaan Hesarin uutisia.

Pääuutismediani on kuitenkin ylivoimaisesti internet. Luopuessani Blogilistan käytöstä siirryin myös uutisten osalta Amppareiden käytöstä erilliseen RSS-lukijaan. Tällä hetkellä uutistarvettani tyydyttää 11 suomalaisen uutismedian syötteet (aakkosjärjestyksessä NetNewsWiren listasta):

Ottaen huomioon suomalaisen mediakentän homogeenisuuden tuossa on melkolailla kaikki mitä ainakin kotimaisten uutisten seuraamiseen tarvitsee: Talentumin tietotekniikka/talous/markkinointiuutiset, Sanoma-konsernin viihteelliset ja hieman vähemmän viihteelliset uutiset ja talousuutiset ajoittaisilla Digitoday-aivopieruilla höystettynä, Almamedian tavalliset uutiset ja talousuutiset sekä historian jäänteenä Sektorin IT-alan uutiset. Sanomien ja Almamedian saitit toki julkaisevat myös STT:n uutiset useimmiten sellaisenaan.

Käytännössä kaikki tärkeät isot uutiset tulevat luetuksi noista ja yleensä aina on valinnanvaraa sen suhteen mistä uutisen lukee, josta päästäänkin siihen uutisvirran hallintaan. Tietenkin kokemukset aiempien uutisten laadusta vaikuttavat alitajuisesti, mutta olen huomannut viimeaikoina olleeni entistä tietoisempi siitä, mistä uutisia luen ja suoraansanottuna käyttäjiä ja netin yleistä luonnetta parhaiten kuuntelevat saitit vievät voiton ylivoimaisesti.

Ensinnäkin tavallisten uutisten osalta Aamulehti on entistä useammin ykkösvaihtoehto yksinkertaisesti sen vuoksi, että RSS-syötteessä on mukana ingressi, eikä niin paljoa tarvitse pelätä Sanoma-konsernin saittien harrastamaa epämääräistä otsikointia ja klikkailla linkkejä summamutikassa. Muuten Hesarin nettisaitti on hyvin tärkeä uutislähde ja jos hyppään sinne jostain uutisesta, hyvin suurella todennäköisyydellä luen sitten useimmat uutiset suoraan saitilla pomppien, Hesari kuitenkin on ehdottomasti paras lähde pääkaupunkiseudun paikallisuutisille.

Toisaalta tietotekniikkauutisten osalta MikroPC toki kertoo useimmiten uutisia, joita muilta saiteilta ei löydy, mutta toisaalta jostain käsittämättömästä syystä ainoana Talentumin lehdistä MikroPC:n syötteessä ei ole edes pätkää uutisen alusta ja toisaalta webissä uutisten listaus (kaikki päivän uutiset samalla sivulla) on kaltaiselleni kiinnostavia uutisia suoraan RSS-lukijasta poimien toimivalle käyttäjälle todella epämiellyttävä ja hidas. Lisäksi MikroPC:n uutisia vaivaa ajoittain Digitodayn tavaramerkiksi muodostunut vihjeettömyys, uutiset kuitenkin ovat suurelta osin mainoksista ja lehdistötiedotteista suomennettuja pulautuksia.

Aamulehteen palatakseni erittäin mieluisana havaintona olen huomannut voivani lukea sieltä lähes kaikki samat oikeat uutiset kuin Amppareiden aikaan MTV3:n tai Iltalehdenkin saiteilta, mutta asiallisesti otsikoituna ja kerrottuna, yksi media siis käytännössä riittää Almamedian oikeiden uutisten lukemiseen. Viihteellisempien uutisten osalta Ilta-Sanomat riittää yksinään, vaikka käytännössä kaikki "katso linkki/kuva/tissit"-uutiset jäävät ihan periaatteen vuoksi kokonaan lukematta.

Tuon naurettavan otsikoinnin vuoksi lopetin kokonaan esimerkiksi Staran lukemisen vaikka siellä hyviä ja omaa tuotantoa olevia elokuva- ja musiikkiuutisia olikin. Staran päätoimittaja Jocka onkin blogissaan kirjoittanut ilmiöstä, joka tuollaiset otsikot on synnyttänyt:

Viihdelehden päätoimittajana tiedän hyvin, että joskus otsikoinneissa mennään rimaa hipoen varsinkin nettimaailmassa, jossa onnistunut otsikointi on äärimmäisen tärkeää.

Onnistunut otsikointi on todellakin äärimmäisen tärkeää, itse en kuulu Seiskan kohderyhmään, joten jätän muihinkin viestimiin levinneet Seiska-otsikot kokonaan huomiotta – ylipäätään lukijoitaan idiootteina pitävät tai heidän tarpeensa ohittavat uutissaitit saavat olla rauhassa ellei niillä ole tarjota jotain korvaamatonta sisältöä, kuten esimerkiksi Hesarissa paikallisuutiset.

One Response to Uutisvirtaa

  1. [...] Lopetan tähän, tämä on jo aivan liian pitkä teksti. Ohjaan teidät kuitenkin st1.netin:n pariin, jossa on pohdittu uutiskäyttäytymistä. [...]