Ei niin helposti..
Ei tuo toimitila-asia sitten ratkennutkaan niin helposti kuin nykyisen toimitilan kanssa. Uuden potentiaalisen tilan vuokranantaja on toisenlaisesta kulttuurista lähtöisin oleva henkilö (joka kyllä selkeästi kuitenkin tietää mitä tekee, eli ei ole ensimmäistä kertaa vuokraamassa liiketilaa tai asuntoa) ja kulttuuriero iski vain vajaata tuntia ennen sovittua sopimuksen allekirjoitusaikaa.
Sopimuksen sisältöluonnos tuli vuokranantajalta sen pohjalta mitä tilaan tutustuessa suullisesti sovimme, siihen tehtiin pari pientä lisäystä omien kommenttieni perusteella ja ilmoitin että se on muuten ok. Sovitun allekirjoituspäivän aikana vastapuoli vielä varmisteli että onhan se sovittu aika ok ja kaikki kunnossa jne, mutta sitten vajaata tuntia ennen H-hetkeä lähettikin viestin että sovittu vuokra ja sen korotusportaat eivät käykään "pomolle". (Mainitut asiat tulivat heiltä ehdotuksina alunperinkin kun olin tinkinyt vuokraa alemmaksi.)
Tuossa vaiheessa alkoi jo naurattaa koska pessimistinen minäni osasi hieman odottaakin tälläistä käännettä ja mitäpä tuossa sitten muuta kuin vastaamaan että hänen tekemänsä sopimusluonnos on hyväksyttävissä, muuten sopimusta ei tule.
Sen jälkeen puhelin piippasi pari kertaa epätoivoista tinkimisyritystä, joihin vastasin samalla tavalla kuin ensimmäiseenkin ja viimeiseen vielä lisäsin että olen sopinut jo tälle aamupäivälle näytön toiseen meille sopivaan toimitilaan ja että oma päätöksemme tehdään vasta sen jälkeen, eli peli on puhallettu poikki hetkeksi. Pyysin samassa viestissä vielä ilmoittamaan jos vastapuoli päättää kuitenkin tehdä sopimuksen niillä alunperin itse ehdottamillaan ehdoilla (alennettu vuokra kuluvan vuoden loppuun, sen jälkeen se mitä alunperin pyydettiin).
Tuon jälkeen tulee tekstiviestinä ehdotus sovittua vuokraa marginaalisesti korkeammasta vuokrasta ja kaksinkertaisesta irtisanomisajasta. Kun en tuohon sitten vastannut, kaupassa ollessani vastapuoli soitti vielä selkeästi aika harmistuneena siitä että en lähtenyt uudestaan tinkimään jo kertaalleen tingittyä ja sovittua vuokraa sekä oli selkeästi huolissaan siitä että sopimus alkaa lipsua käsistä.
Tämän episodin jälkeen en ole toisaalta enää lainkaan varma siitä, haluaisinko ylipäätään tehdä tuota sopimusta edes niillä alkuperäisillä ehdoilla jos tämä uusi tila ei meille sovikaan, sitoutuminen tuollaiseen vuokranantajaan ei oikein houkuta vaikka riski tiedostettiin toki alunperinkin. Jotenkin sitä taas käsittää kristallinkirkkaasti kuinka paljon helpompaa asioita on hoitaa kun vuokranantaja on taloyhtiö ja vuokrauksen hoitaa itse isännöitsijä.
Vielä on vaikea uskoa ettei tuo muutaman tunnin päästä nähtävä taloyhtiön vuokraama tila sopisi, siinä on halvempi vuokra sekä kannaltamme parempi sijainti, varsinaista kauppaa sinne ei kuitenkaan kunnolla saa järjestettyä. Toisaalta, moni teoriassa hyvä tila on osoittautunut kelvottomaksi kun sen on nähnyt kunnolla, saa nähdä kuinka tänään käy – taistelu jatkuu.