Uusi toimitila

Tänään on ollut toinen päivä, jonka aikana olen virallisesti käyttänyt toimistoaikaa omaan firmaan ihan suunnitelmallisesti ja siten ettei sitä tarvitse tehdä sisään muualle.

Kävin iltapäivällä katsomassa Malminkadulla Veritaksen vanhaa pääkonttoria, mutta vielä vapaana olleet tilat eivät oikein soveltuneet tarpeisiimme yhtä kellaritilaa lukuunottamatta. Välittäjän edustaja lupasikin laskeskella ja pohtia kiinteistön omistajan kanssa millainen paketti ko. tilasta voitaisiin saada.

Koska tuo ei natsannut ihan heti ja muutenkaan ikkunatonta tilaa ei mielellään valitsisi ennen kuin kaikki muut vaihtoehdot on tarkistettu, soitin yhtä potentiaalista toimitilaa vuokraavalle henkilölle ja sovimme näytön vielä täksi illaksi.

Tila on siisti, katutasossa, tarpeisiimme riittävästi varusteltu ja ennenkaikkea mahdollistaa myös ihan oikean myymälän avaamisen jos siihen tulee tarvetta. Kun vuokran suuruus ja tärkeimmät ehdot saatiin viilattua samantien kohdalleen, eipä siinä sitten enää paljon muuta ollut tehtävissä kuin lyödä kättä päälle ja sopia koska paperit allekirjoitetaan. Ellei mitään odottamatonta tapahdu, saamme tilan hallintaamme ensi viikon lopussa.

Vielä ei saa nuolaista, mutta tästä on nyt erittäin hyvä fiilis.

5 thoughts on “Uusi toimitila”

  1. Tälläistä verkkokauppaahan tässä on viime kesästä lähtien pyöritelty, aluksi ihan OTO, nyt huhtikuun alusta lähtien teen jo muutaman päivän viikossa pelkästään omaa firmaa. Tämä vuosi näyttää miten tuolle käy.

    http://www.petshop.fi

  2. Onneksi olkoon, pidettäköön peukkuja, että kaikki menee hyvin!

    Sitten kun laajennat valikoimaasi, kaivelepa jostain Pet Corrector -ilmanpainespray. Tuota tuntui olevan ihmeen vaikeata löytää Suomesta – ainakaan kohtuuhintaan.

  3. Mike, kiitos kiitos.

    Olemme lähdössä toukokuussa Saksaan sikäläiseen tapaan jättimäisille joka toinen vuosi järjestettäville lemmikkieläinalan ammattimessuille etsimään uusia edustuksia ja yhteistyökumppaneita, ja tuo vaikuttaa kyllä sellaiselta tuotteelta että se voisi hyvinkin löytää tiensä valikoimaamme.

    Olemme tehneet periaatepäätöksen keskittyä nimenomaan erikoisempien lemmikkien tuotteisiin, mutta listalla on joitain muitakin erikoistuotteita joissa saatamme myös tehdä poikkeuksia oman alueemme "ulkopuolelle".

  4. Ja lisättäköön vielä sen verran, että tuosta periaatepäätöksestä huolimatta viime kesältä olevat suunnitelmat kaupan suhteen ovat muuttuneet niin monta kertaa, että ihan täysin avoimin mielin suunnitellaan tulevaisuutta ilman sen kummempia kiveen hakattuja keinotekoisia rajoituksia.

Comments are closed.