Pelittää

Jotta kukaan lukijoista ei kuolisi jännitykseen, kerrottakoon että eilen Verkkokaupasta haettu Zyxel P660HW-D1 toimii oikein hyvin ja nyt bitti viuhuu kotoa n. 20000/3000 kbps nopeudella (tuo yhteys on laadultaan niin hyvä että jopa Nebulan asiakaspalvelija väitti eilen olevansa siitä kateellinen).

Erityistä tyytyväisyyttä aiheutti eilen myös se, että taloudesta jo entuudestaan löytynyt toinen Zyxelin laite, 8-porttinen kytkin, täytti sille asetetut odotukset. Kytkin itsessään tiedettiin jo etukäteen sopivaksi, mutta sen muuntaja oli riittävän pieni syvyyssuunnassa ja se mahtui täydellisesti eteisessä olevaan Enston valmistaman kytkentäkaapin pistorasiaan siten että kaapin oven sai kiinni. Toisinsanoen siis kaikki asunnon neljä datapistoketta saa kytkettyä toisiinsa, eikä yhtäkään piuhaa tarvitse vetää huoneesta toiseen lattiaa pitkin.

Ei tosin kannata kuvitella että elämä uudessa kämpässä olisi koko ajan näin nörttäilyä, muuttolaatikoiden purkamisesta ei paljoa riemua revitä joten siltä osin kirjoittamisen aiheet vain ovat melko vähissä.

Comments are closed.