Hylätty

Ennen kuin auton lakisääteinen 6kk virhevastuu päättyy, kävin näyttämässä autoa katsastussedälle kun tämän vuoden katsastusikkuna alkoi tuossa viime kuun lopulla.

Eipä siinä mitään, ensinnäkin totesin että kesällä on kaikkein tyhmintä mennä drive-in -periaatteella toimivalle katsastusasemalle, koska kaikki lomalaiset ovat siellä viettämässä kesäpäivää – päivän pohjalukemat veti Konalan Autokatsastus, jossa jonoa oli kuulemma "reiluksi pariksi tunniksi" (sivut eivät toimi tällä hetkellä, muistan käyneeni niillä kuitenkin kuukauden-parin sisällä).

No, lopulta päädyin sitten varaamaan ajan työpaikan lähistöllä olevalta katsastusasemalta ja noin vartin odottelun jälkeen sain kouraani murskaavan lapun: Ajoneuvon katsastuspäätös: hylätty.

Vaikka jarruissa ilmennyt vika onkin ymmärrettävä (erityisen kuluvia osia) ja saattaa jopa johtua tämänaamuisesta käynnistä Konalan Automaan pikahuollossa, ihmetyttää silti hiukan kun kyse on kuitenkin auton ensimmäisestä määräaikaiskatsastuksesta koskaan.

Päätin ensimmäistä työsuhdeautoa etsiessäni etten enää koskaan osta omaa autoa ja ajoittain ihan vähän harmittaa etten pitänyt tuosta päätöksestä kiinni. Onneksi moni asia edelleen tukee edelleen sitä, että pyörsin päätökseni.