Mielenterveysongelmainen
Maikkari uutisoi tänään Stakesin tekemästä tutkimuksesta otsikolla armeijasta vapautuksen saaneiden taustalla usein mielenterveyshäiriöitä.
Koska itse keskeytin asepalveluksen I/05 erästä, kuuluin tuon tutkimuksen kohderyhmään ja sen jälkeen kun lautakunta oli käsitellyt tapaukseni, piti mennä kuuntelemaan höpinää tuosta tutkimuksesta. Itse pääsin onnekseni vertailuryhmään, mutta tuolloin täytetyn lomakkeen lisäksi nyt vuotta myöhemmin tuli vastaava seurantalomake, jolla kulunutta vuotta tutkittiin.
Joka tapauksessa tutkimuskysymysten sanamuodon vuoksi, koska olen vuosia sitten ollut muutaman viikon sairaslomalla työuupumuksen vuoksi (tosin tuohon vaikutti merkittävästi myös perheessä sattunut kuolemantapaus ja sen jälkipyykki), olen nyt sitten kuitenkin sellainen palveluksensa keskeyttänyt, jolla on "selvästi enemmän mielenterveyshäiriöitä kuin asevelvollisuuden suorittavilla".
Kiertäkää kadulla vähän kauempaa, ei sitä tiedä mitä minä tai mielenterveysongelmista kärsivä polveni saatamme keksiä.
Koska tämä on kuitenkin kokonaisuudessaan vakava asia, jätin hymiöt pois.