Ei boottia

Vaikka kovasti asiaa pohdinkin, ei sitten tullut säädettyä kuuden tunnin päästä tapahtuvaa boottia varten. Samoilla linjoilla siis jatketaan edelleen.

Viime viikot ovat olleet varsin mielenkiintoisia, päivittäin koneen ääressä käyttämäni aika on vähentynyt merkittävästi aikaisemmasta – viime viikolla taisi olla parikin päivää putkeen etten edes kaivanut konetta repusta kotona. Vastapainoksi sitten liikunnallisten aktiviteettien osuus ajankäytöstä on kasvanut aivan huomaamatta salilla käymisen lisäksi mm. pitkillä kävelyillä, olen jo useampaan otteeseen kävellyt kotoa keskustaan tai päinvastoin – ihan vapaaehtoisesti.

Koneen käytön väheneminen näkyy myös suoraan siinä, kuinka saan itseni sänkyyn iltaisin. Koneen kanssa tulee vähän turhan helposti jumitettua tekemään/lukemaan kaikennäköistä muka-tärkeää tai sitten jumituttua juttelemaan muutaman kaverin kanssa messengerissä tms ja nukkumaanmeno hujahtaa helposti aamuyön tunneille. Viime viikolla menin jokaisena iltana nukkumaan siten, että pääsin melko vaivatta ylös sängystä kuuden aikaan, eli olin seitsemän pintaan töissä joka aamu – tuo jos mikä kohotti fiilistä entisestään.

Kesä tulee.

Comments are closed.