Det kostar ingenting at köa
Vaikka itse en enää heidän palvelujaan käytäkään, tykästyin taksikeskuksen neitien blogista välittömästi. Ainakin alkuinnostus on valtava, kolmessa päivässä kaksi neitiä on tuottanut jo 8 kirjoitusta.
Olenkin tässä jo jonkin aikaa miettinyt, että nykyisen kiireen aikana luen blogeja enää noin joka toinen päivä ja koska lukemattomia blogeja on poikkeuksetta 20-30, lukukaava on muodostunut melko kiinteäksi: ensin seuraamani taksiblogit (kahta lukuunottamatta kaikki taksi-kategorian blogit Blogilistalla), sitten muuten kiinnostavia juttuja useimmiten tarjoilevat (mm. Naamioiden Takana, the ButtUgly Weblog, Tiramisu, SchizoBlog, Näkymä Rannalta, Räpyläpölkky / Asmo Halinen, Elokuvia ja Valokuvia, sekä vain haamu entisestään oleva Pinseri) ja sitten käytettävissä olevan ajan ja fiiliksen mukaan loput. Tosin viimeaikoina niiden loppujen lukemiseen onkin sitten ajoittain mennyt enemmänkin aikaa, toisaalta olen myös ollut melko raaka poistamaan blogeja suosikeistani – muutama blogi on pudonnut pelkästään jatkuvien haamupäivitysten vuoksi.
Ja niin, taas kello on paljon ja tässä oli muka hyvä syy olla menemättä nukkumaan kymmenen aikoihin. =/