Heittäytyä

Puhelinkeskustelu herätti minut ajattelemaan elämää, kaavoihin kangistumista ja totutuista kuvioista irtautumista.

Puhuin tässä iltapäivällä melkein puolen tunnin puhelun pitkäaikaisen erittäin hyvän tuttavan (ellei jopa ystävän) kanssa. Hän päätti pitkän harkinnan jälkeen heittäytyä ja hakea elämälleen aivan uuden suunnan täysin aikaisemmasta eroavaan ammattiin kouluttautumalla. Ko. henkilön elämäntilanne kyllä on nykyisellään sellainen, että taloudelliset tai perhepoliittisetkaan edellytykset eivät estäneet päätöksen tekoa, mutta mikä tärkeintä, hän tuntee olonsa onnelliseksi päätöksen tehtyään.

Lupasin, etten vielä levitä tietoa, joten en sano tämän enempää. Joka tapauksessa tiedon kuultuani olen kyllä hetken aikaa melkoisen sanaton ja kysyin pariinkin otteeseen "todellako?" ja "aikuisten oikeasti?". Hetken aikaa asiaa mietittyäni tajusin kuitenkin, että ratkaisu on oikeasti mitä parhain ja nosti ko. henkilön arvostuksen silmissäni toisiin sfääreihin.

Olen itsekin viime aikoina elämän pyörteissä pohtinut tulevaisuuttani ja sitä, mikä minusta tulee isona. Keikun edelleen kahden vaiheilla; toisaalta olen töiden osalta melko tyytyväinen elämääni nykyisellään, mutta toisaalta en voi kieltää sitäkään, etteikö ilmailu tavalla tai toisella olisi myös lähellä sydäntäni. Toisaalta nykyäänkin työni on myös harrastus, joten siltä osalta homma ei muuttuisi mihinkään vaikka joskus tuollaisen vaihdoksen tekisin – vapaa-ajalle löytyisi tarpeeksi täytettä kuitenkin.

Syy, jonka vuoksi tuo puhelinkeskustelu ylipäätään käytiin, oli oma ajatukseni vähäpätöisemmästä materiaan liittyvä heittäytymisestä, siitä mahdollisesti myöhemmin lisää.