Nyt meni hermo

Aikaisempi tuskastumiseni Verkkokauppa.comin toimitusajoista nousi aivan uusiin ulottuvuuksiin kun nyt sitten soitin Verkkokauppaan (taas kerran).

Toimitus on vihdoin tullut, mutta nyt se odottaa hyllyttämistä. Eli käytännössä se on kuulemma noudettavissa vasta huomenna.

Olen aiemminkin yrittänyt välttää sellaisten tuotteiden tilaamista, joita Verkkokaupan omassa varastossa ei ole ja nyt kun omakohtaisestikin jouduin toteamaan, että heidän toimitusaikalupauksiinsa ei yksinkertaisesti voi luottaa, en osta tuolta enää mitään tilaustavaraa.

Sinänsä ikävää, koska aiemmin omat kokemukseni Verkkokaupasta olivat lähes poikkeuksetta hyviä ja olin viimeaikoina jo hinnankin kustannuksella pyrkinyt keskittämään ostokseni sinne. Nyt joudun palaamaan entiseen systeemiin ja etsimään ensisijaisesti luotettavaa palvelua, jota tuolta ei tunnu löytyvän.

Ikävintä asiassa oli itseasiassa se, että virheellistä tietoa ei missään vaiheessa korjattu, tai asiakasta informoitu mitenkään viivästymisestä. Kun ilmoitettu toimitusaika oli alunperin 2-5 ja nyt enää 2-4 päivää, ei 7 päivän odotus mahdu oman käsitykseni mukaan edes virhemarginaaliin.

EDIT: (klo 18:00)
Muistin vasta nyt, miksi ärsyynnyin niin suuresti tuosta puhelusta viiveen lisäksi. Kun valitin pitkää odotusaikaa tyyliin "ei tässä kai sitten voi muuta kuin odottaa edelleen", Samuli Seppälä totesi ivallisesti, että "ainahan sen tilauksen voi perua" tjsp. Eli selkeästi asiakastyytyväisyys ei paljoa paina – jos asiakas kokee saavansa huonoa palvelua tai valittaa luvatun aikataulun pettämisestä, voivoi.

Comments are closed.