Matalaa marinaa
Kun eilen kirjoitin epäonnisesta autotelineen metsästyksestäni, ei itse telinettä kaipaavan laitteen ostaminen ole osoittautunut juurikaan helpommaksi.
Tilasin vempeleen viime torstaina Verkkokauppa.com:ista ja silloin saatavuudeksi luvattiin 2-5 päivää. Kun tiistainakaan laitetta ei ollut saapunut varastoon, soitin Verkkokauppaan ja puhuin itsensä herra-iso-herra Samuli Seppälän kanssa ihmetelläkseni sitä, mistä ihmeestä Verkkokauppa laitteensa tilaa kun suomalaisilla tukkureilla sitä on hyllyssä useita kymmeniä ja esimerkiksi GNT:n verkostoon kuuluvilta jälleenmyyjiltä tuon saisi tilausta seuraavaksi päiväksi toimitettuna laitteen osalta jopa halvempaan hintaan (halvin hinta oli 625e, kun Verkkokaupan hinta tilaushetkellä oli 631,90e). Hiukan tuota ihmeteltiin yhdessä ja sain vastaukseksi tiivistettynä, että laitteen pitäisi olla "huomenna noudettavissa" (siis keskiviikkona, eli eilen).
Kun vielä tänäänkään aamulla tuota ei ollut saapunut, lähetin tiedustelumailin, johon en vielä ole saanut vastausta. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että eilen hinta on laskenut kaksi euroa ja saatavuus on parantunut päivällä 2-4 päivään. Silti viime viikolla tilattu laite on edelleen jossain, pikkuhiljaa alan epäillä oliko Verkkokauppa.com ylipäätään tilannutkaan sitä tukkuriltaan ennen tiistaista yhteydenottoani..
P.S. Ei tarvitse olla kateellinen, ei minulla itselläni olisi tuollaiseen leluun varaa. ;)