Boikotti pitää

Sain useampaan otteeseen vuonna 2000 suomalaista spammia useisiin eri osoitteisiin Ky Service Östling Kb:ltä heidän mainostaessaan servcat.com-verkkokauppaansa. Spammin tulo loppu lopulta vasta kun Sonera oli uhannut lopettaa heidän mailipalvelunsa kokonaan valitettuani spammista Soneralle useaan otteeseen.

Jo tuolloin päätin, etten aio asioida ko. firman kanssa mitenkään ja olen (monien muiden tapaan) kertonut suoraan firman hämärästä menneisyydestä kun joku on kysynyt kokemuksia firman toiminnasta esimerkiksi nyysseissä.

Tänään sitten törmäsin ensimmäistä kertaa siihen, että joudun vaihtamaan tuotemerkkiä sen johdosta, että ko. merkin ainoa maahantuoja/jälleenmyyjä Suomessa on Ky Service Östling Kb.

Brodit-merkkinen PDA:n/älypuhelimen teline on ainoa valmiiksi kiinteää asennusta varten tehty malli, jonka olen löytänyt, mutta se nyt sitten jää ostamatta koska valmistajakin on sitä mieltä, että kauppaa pitäisi käydä suomalaisen jälleenmyyjän kanssa.

Huomattuani valmistajan sivuilta, että suomalainen edustaja on tuo ikävä spammaajafirma, lähetin valmistajan viennistä vastaavalle henkilölle mailia kysyäkseni, onko mitään muuta mahdollisuutta ostaa tuota telinettä koska servcat.com:ista en sitä tilaa. Vastaus tuli muutamassa minuutissa ja siinä vain pyydettiin ottamaan yhteyttä suomalaiseen edustajaan ja selvittämään asia heidän kanssaan. Vastasin tuohon vielä kertoen tarkemmin spammaustapauksista ja valitellen sitä, että joudun sitten ikäväkseni vaihtamaan merkkiä. Kumma kyllä nyt vastausta ei enää tullut.

EDIT: Olenkin näköjään listannut firman jo mustalle listalleni kesällä 2003.