Riistojuppikapitalistin muminaa autosta

Sekä nyysseissä, että seuraamillani autofoorumeilla on viime päivinä keskusteltu joko suoraan tai aihetta sivuten autoedun järkevyydestä sekä sen kustannuksista yleensä.

Nyyssikeskustelun, siellä esitettyjen (palkka)laskelmien ja ainakin toistaiseksi varsin tuntuvan bensiininkulutuksen innoittamana aloin laskeskella itse erilaisia asioita.

Oman autoni leasing-sopimus on 3v/60000km, ja sillä nykyinen, lähinnä kaupunkiajoa ajellessani paljon bensiiniä kuluttava auto on firmankin kannalta vielä järkevä. Kuitenkin jos kilometrimäärä kasvaisi tuosta esimerkiksi johonkin ympäryskuntaan muuton seurauksena siten, että ajaisinkin vuodessa 5000km enemmän, firmalle tulisi jo tuolloin kokonaisuutena edullisemmaksi ottaa vastaava dieseliä käyttävä auto, joka siis olisi kalliimpi kuin nykyinen, ja samalla korottaa palkkaani siten, että vaikutus omaan nettopalkkaani olisi sama kuin nyt tuolla halvemmalla vaihtoehdolla.

Tuo johtuu yksinkertaisesti siitä, että dieselauto kuluttaa poikkeuksetta vähemmän halvempaa polttoainetta saman matkan kulkemiseen kuin bensiiniä käyttävä auto (omissa laskelmissani käytin lukemia elävästä elämästä, bensiiniautolla 10 litraa ja dieselautolla 6 litraa sadalla kilometrillä). Vastaavasti dieselautosta joutuu kuitenkin polttoaineen halvemman hinnan vastapainoksi maksamaan käyttövoimaveroa auton painon mukaan, maksu jota bensiiniautosta ei tarvitse maksaa. Tuo siis tarkoittaa sitä, että kalliimmalla dieselautolla täytyy ajaa riittävän paljon vuosittain, jotta se tulisi bensiinikäyttöistä edullisemmaksi.

Joten, niin oudolta kuin se kuulostaakin, kalliimpi auto vähänkin enemmän ajettuna tulisi firmalle kaikki kulut huomioiden halvemmaksi kuin hinnaston mukaan halvempi auto. Diili on itselleni järkevä ainoastaan siinä tapauksessa, että nettopalkka pysyisi ennallaan, eli ilman (oikeasti) pientä palkankorotusta minun ei kannattaisi omalta osaltani suostua tuollaiseen. Tätä saattaisi tosin olla vaikea selittää kirstunvartijoille, perus-tj:n voisi olla vaikea käsittää, että diili joka sisältää palkankorotuksen, voisi tulla firmalle kokonaisuutena nykytilannetta edullisemmaksi.

Eipä tässä muuta, kunhan mumisen. Omat autohuoleni on nyt kuitenkin toivottavasti ratkaistu seuraavien kolmen vuoden ajaksi, kunhan vain siedän Automaan huoltopalveluja.

Comments are closed.