Tunnustus

Vieläkään ei ole hirveästi aikaa kirjoittaa, mutta tunnustanpahan tässä nyt sitten sen, että perjantaina nukahdin kirjoittaessani tänne tarinaa viimepäivien vaatteiden-osto-seikkailustani.

Jonkinlainen ennätys kai tuokin. ;)

Syy, jonka vuoksi juttua ei koskaan ilmestynyt tänne, on se että tämä rakas kannettavani on viimeisen kuukauden ajan takkuillut enemmän tai vähemmän ja tämä takkuilu esiintyy joko yksittäisten ohjelmien kaatuiluna tai vaihtoehtoisesti kokosinisenä ruutuna, kuten viime päivinä on ollut tapana. Koneen toinen (memtestin mukaan vialliselta vaikuttanut) muistikampa vaihdettiin jo kaksi viikkoa sitten uuteen, ja ongelmat katosivat väliaikaisesti alkaakseen kunnolla uudestaan viime viikolla. Odottelen kuumeisesti perjantaina täksi päiväksi luvattua huoltomiestä uuden emolevyn kanssa, toivottavasti emon vaihto korjaa tilanteen.

Ylipäätään olen kyllä Dellin palveluun äärimmäisen tyytyväinen, tosin ilmeisesti VoIP-tekniikalla Virosta virolaisten henkilöiden toimittama asiakaspalvelu on mielestäni jotenkin ikävä. En osaa kuvailla tarkemmin, mutta ainakaan ajoittainen kaikuminen yhteydessä ei ole lainkaan miellyttävää ja kyllä siinä virolaisittain väännetyssä soumen kielessäkin on jotain ahdistavaa..