Sixteen days and counting, do I need to say more?

Otsikko kertookin jo kaiken. Ehkä mä joskus vielä opin, mutta kun toisaalta putken alun projekti oli niin mielenkiintoinen, että sitä teki suurella nautinnolla. Viime viikon loppupuoliskon projekti onkin sitten ollut jo enemmän tai vähemmän pakkopullaa, mitä nyt UTF-8:n kanssa on joutunut touhuamaan oikein kunnolla ensimmäistä kertaa.

Ainiin, nyt vihdoin auto on korjattu siten, että se luultavasti on taas aiemmin mainitsemieni kahden vian osalta ehjä – ne vinkuvat jarrut olivat sitten takana eikä huollolle ole aiemmin tullut mieleenkään vilkaista niitä, tähän saakka korjaustoimia oli tehty vain etujarruille. Itse en ollut pystynyt paikallistamaan äänen lähdettä, vaan olin vain kertonut jarrujen vinkuvan.

Comments are closed.