Tule jo, kesä!

Tasan vuosi sitten tähän aikaan oli melko tarkkaan 10 astetta lämpimämpää, eli sikamainen helle. Itselleni riittäisi kesäfiilikseen edes 5 astetta lisää lämpöä. Toisaalta, kun maanantaina palasin töihin t-paidassa, oli pakko lähteä ilmastoinnin vuoksi kesken päivää pois ja nyt olenkin sitten ollut villapaidassa töissä eilen ja tänään.

Toisaalta olen tämän työsuhteeni aikana joutunut kärsimään aina tähän saakka todella sietämättömästä kuumuudesta ja/tai tunkkaisuudesta joten näiden tilojen hyvä ilmastointi on oikeasti pelkkää plussaa. En siis valita, ja toisaalta myös vireystaso ainakin itselläni pysyy parempana hiukan viileämmässä.

Kävin myös ostamassa faijalle uuden kännykän aikansa palvelleen 3110:n tilalle. Musta Nokia 1100 jäi käpälään 89 euron hintaan Tapiolan Sonit-putiikista. Lehti-ilmoituksissa samaa luuria on myyty jo 85-86 eurollakin, mutta muutaman euron maksoi mielellään helposti löytyneestä parkkipaikasta ja siitä, ettei tarvinnut jonotella tai kuunnella epämääräisiä myyntipuheita, tästä lisää myöhemmin.

Sinänsä mielenkiintoista, että hintaero euroina puhelinmallista riippumatta on suunnilleen sama ns. kunnollisten myymäläketjujen (esim. Päämies, Mäkitorppa) ja "liittymäkioskien" (mm. Sonit, GSM-Store) välillä. Tämänkin alle puhelimen hinta oli lähes vieressä olevassa Mäkitorpassa tasan kymmenen euroa enemmän (99e), eli hintaeroa on yli 10 prosenttia. Kalliimmissa business-malleissa hintaero on prosentuaalisesti paljon pienempi, mutta euroissa melkolailla samaa tasoa.

Oli myös huomattavan mukava huomata, että puhelimen sai vaivatta ostettua ilman kauheaa väittelyä uuden liittymän tarpeesta; myyjä kysäisi ohimennen tarvitaanko uutta liittymää ja antoi periksi kieltävän vastauksen jälkeen. Yksi syy käydä ensin Mäkitorpassa katsomassa onko heidän hinnassaan yhtään tinkimisvaraa oli nimenomaan se, että noista "liittymäkioskeista" kulkee huomattavan paljon huhuja mm. siitä, kuinka tiskillä oleva luuri onkin yhtäkkiä viimeinen ja toiselle asiakkaalle varattu kun liittymä ei kelpaakaan. Sonitissa voin hyvinkin kuvitella asioivani uudelleenkin.

Comments are closed.