Pitkän päivän ilta

Tässä vaiheessa, kun kaikki hyväosaiset alkavat valmistautua nautiskelemaan saunasta, kaljasta ja uuni/kiuaslenkistä, nokkansa kaikkialle tunkeva duunari hengähtää vapaapäivän päättyessä ja kiroaa mielessään nuo mokomat nousukkaat saunanomistajat. =)

Tänään tuli kyllä tehtyä paljon, vaikka aamulla mainitsemaani Adobe-asennussessiota en ehtinytkään toteuttaa koska en aamulla ehtinytkään käymään toimistolla kuten olin suunnitellut. No, pelkässä näyttelyprojektissa meni lennokkaasti viisi tuntia museolla joten en ehtinyt edes kaivata läppäriä. En vieläkään kerro projektista sen enempää, kuviakin näytän vasta vähän myöhemmin.

Se tulevan näyttelyn suurin esine, josta keskiviikkona mainitsin, onkin vielä vaikuttavampi kuin osasin odottaa. Uskon, että se yksinään riittää nostamaan museon tämän vuoden kävijämäärää usealla tuhannella henkilöllä. Esineon ollut varastoituna Tikkakoskella piilossa ihmisten silmistä 14 vuotta, joten se varmasti kiinnostaa ihmisiä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Lisäksi se on nyt tuotu tänne sivistyksen pariin, jossa sitä pääsee helpommin katsomaan. ;)

Sain muuten torstaina vihdoinkin kunnollisen WLAN-kortin tähän läppäriin. Jo koneita tilattaessa olin pyytänyt tilaamaan kunnollisen kortin, mutta syystä joka tuskin selviää kenellekään tilauksen tehnyt tyyppi sitten tilasi koneisiin D-Linkin 22Mbit/s kortit. Niiden kanssa oli yhtä sun toista ongelmaa, kuten mm. se, että koneeni kaatui poikkeuksetta käynnistyksessä jos kortti oli PC-Card-korttipaikassa kiinni bootin aikana ynnä muuta yhtä käsittämätöntä. Nyt sitten kahteen koneeseen tilattiin 3Comin 54Mbit/s WLAN-kortit, jotka toimivat kuin unelma puhumattakaan siitä, että korttia ei sisäänmenevän antennin ansiosta tarvitse käytännössä koskaan poistaa koneesta.

Mutta nyt seuraamaan jalkapalloa, tänään seurattavina oma peli, työkaverin peli sekä Avokatsomon poikien pelit.