Hän on palannut

Olen onnistuneesti ja sen suurempaa yritystä välttäen ollut 12 päivää täysipäiväisesti IRL-Villessä uhraamatta montaakaan ajatusta päivässä Blogistanille. Olen suhteellisen tyytyväinen saavutukseeni, vaikkakin lähes kahden viikon tauko on kyllä aiheuttanut peruuttamattomia (koska en kuitenkaan jaksa kaivaa kaikkien blogien arkistoja) aukkoja blogi-naapureideni elämän seuraamiseen.

Olen loman tarpeessa, muutenkin kuin täältä Blogistanista. Olen jo toista viikkoa ollut jatkuvasti väsynyt, apaattinen ja keskittymiskyvytön huolimatta siitä kuinka paljon tai vähän olisin ehtinyt nukkua. Huomenna on yhteiskunnan määräämä päivän mittainen pakkoloma, toivottavasti jaksan kiinnostua töistä taas keskiviikkona. Onneksi(?) itselläni on vielä yli viikko käyttämätöntä kesälomaa.

P.S. On mukavaa huomata olevansa vanhemmilleen tärkeä: äitini ja isäpuoleni lähtivät viikko sitten maanantaina Sri Lankaan tjsp kahdeksi viikoksi kertomatta siitä minulle. Tiesin kyllä jo kesällä, että he lähtevät jossain vaiheessa loppuvuodesta johonkin etelään mutta tosiaan tarkan tiedon sain vasta kun sain heiltä tekstiviestin joltain sikäläiseltä suurelta lentokentältä. Vastasin tekstiviestiin omaan tapaani hiukan ironisesti, kuitenkin hymiön kanssa mutta en enää ole kuullut heistä mitään sen jälkeen. Suutuikohan äiti?-)

Comments are closed.