Rimakauhua ja rakkautta

Asiaa on varsinaisen ohjelman osalta käsitelty mm. Etsimessä ja Rannalla.

Itse en ko. sarjaa juurikaan seurannut (vaikka kyllä tiedän tapahtumat pääpiirteittäin) joten en kuitenkaan ota sen enempää kantaa sarjan loppumiseen, etenkin kun hellasäröä syntyi jonkin verran siitä, etten tajunnut nauhoittaa viime viikon jaksoa paremman puoliskon ollessa töissä myöhään. (Mistä minä olisin voinut tietää että juuri tämän unohduksen sattuessa Rachel kuolee?)

Kuitenkin jopa minusta oli uskomattoman tyrmistyttävää Sammon kalmankalpean pikkupennun lässytys ennen ja jälkeen ohjelman. Juu, ymmärrän kyllä että mainoksia ei kannata tehdä joka jaksolle erikseen mutta veikkaan kyllä että muuttamalla noita mainoksia viimeiseen jaksoon Sampo olisi varmasti saanut propseja muualtakin kuin täältä. Nythän juuri ennen jakson alkua kehuttiin mm. Rachelin kauneutta tjsp ja lopussa sitä kuinka paljon hauskaa tuntiin mahtui. Tämä on aivan samaa sarjaa kuin Kotipizzan "Nautinto jatkuu"-mainos välittömästi sen jälkeen kun eräs henkilö ampui aivonsa vessan seinälle eräässä kolmosen maanantaileffassa aiemmin tänä vuonna.

Comments are closed.