Auto kuin unelma

Kävin muuten hakemassa oman kärryni lopulta vasta tänään. Se on kuin uudestisyntynyt, en tiedä mitä kaikkea sille on tehty vuosihuollossa mutta eroa aikaan ennen huoltoa on kuin yöllä ja päivällä. Ohjaustehostin on aivan uskomaton, jarrut ovat miellyttävämmät ja ennen kaikkea vaihteisto ja moottori tuntuvat olevan kuin uusia.

Nyt taas harmittaa jos en saa enää seuraavaksi autoksi 406:sta kahden samanlaisen jälkeen, malli on vain parantunut vanhetessaan ja pelottaakin nyt että 407:n kanssa on alkumalleissa samanlaisia suunnittelulapsuksia yms kuin 406:ssakin oli muutaman ensimmäisen vuosimallin aikana.

Oikeastaan vain yksi asia ärsyttää (mutta nyyssikeskustelujen perusteella uskon tuon koskevan montaa muutakin automallia tätänykyä): miksi ihmeessä pitää kytkeä etusumuvalot voidakseen käyttää takasumuvaloa? Ei voi ymmärtää. Kuten ei sitäkään, että etusumuvalot ovat tulleet lähes kaikkiin vähänkään isompiin autoihin vakiovarusteeksi, yhdeksän kymmenestä suomalaisesta kun ei osaa niitä käyttää kuten pitäisi.

Comments are closed.