Blogirintamalla kuohuu
Tapoin aikaa duunissa ja lueskelin erinäisiä blogeja. Täytyy sanoa että en voi olla kuin yllättynyt blogien määrästä nykyään. Kun aloitin viime heinäkuussa, Pinserin listassa oli muistaakseni (kuka sitä nyt noin kaukaisia asioita muistaa?-)) vain muutama kymmenen blogia ja nykyään niitä on jo pitkälti yli 100. Toki on mahdollista, että blogeja oli alunperinkin enemmän vaikka niiden omistajat eivät tienneetkään Pinseristä, mutta epäilen kuitenkin että määrä on ihan oikeasti kasvanut valtavasti viimeisen puolen vuoden aikana.
Hyvä juttu sinänsä, tälläinen minunkin kaltaiseni omituinen hyypiö saa annoksensa sosiaalipornoa(?) kun en enää nykyisessä työpaikassani tee projekteja Seiskalle ja saa sitä kautta juorupakettia joka viikko suoraan työpisteeseen toimitettuna. ;)
Löysin itseasiassa jopa aivan uusia blogeja, sellaisia joiden olemassaolosta en tiennyt vaikka ne ovat olleet olemassa jo ennen omaani ja mahdollisesti ovat olemassa myös sitten kun omani kuopataan.
Ihan vain välikommenttina: PRKL.
Kiitos siitä, että kukaan joskus tätä blogia lukeneista ihmisistä ei ilmoittanut tätä kuolleeksi.. vaikka toisaalta se edes tarkottaisi, että edes joku olisi tästä kiinnostunut. ;)
Niin, tuo välikommentti? Olen tämän päivän aikana osana OS X:llä leikkimistä tosiaan lukenut useita blogeja ja muistin aivan selvästi jossain nähneeni linkin yllälinkattuun hautuumaahan ja yritin epätoivon vimmalla löytää sitä uudelleen monilla erilaisilla hakukoneilla siinä onnistumatta. Miksikö? Koska ko. paikka onkin nimeltään "hautuumaa" kun yritin fiksuna yksilönä hakea termeillä kuten "hautausmaa" tai "hauta" eikä oikeaa siis tietenkään löytynyt. Harmittaa. =)
Tässä tätä taas. Nyt shoppaamaan ja sitten törmäilemään.