Opiskelu on alkanut

Ensimmäinen koitos on takana. Saimme "lukujärjestyksen" josta käy ilmi teoriaopiskelun eteneminen eli käytännössä 4h opiskelua yhtenä iltana viikossa seuraavien kuuden kuukauden ajan. Kaikenkaikkiaan koulutukseen kuuluu noin 100h teoriaa ja vähintään 40h lentämistä josta ainakin 10h yksinlentoa.

Kävimme läpi koko koulutuksen pääpiirteittäin ja myös edellytyksen kunkin vaiheen aloittamiselle. Meitä oppilaita on kolme ja minä olen ainoa joka ei ollut hoitanut lääketieteellisen kelpoisuustodistuksen hankkimista etukäteen enkä juurikaan edes tiennyt mitä kaikkea pitäisi hoitaa, olinhan käytännössä tehnyt päätöksen "pystymetsästä" vailla sen suurempaa suunnittelua.

Opiskelu tapahtuu osin "normaalitavalla" kirjojen, kalvojen ja kopioiden avulla mutta Ilmailuliitto on myös suomentanut (muistaakseni alunperin USAlaisen) multimediaopetusmateriaalin. Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että kolme oppilasta ja opettaja ahdetaan muutaman neliön siivouskoppia vastaavaan tilaan jossa sitten tietokone esittää hienoa multimediaesitystä joka pohjautuu wanhaan 8mm kaitafilmi/magnetofoni -yhdistelmälle tehtyyn rainaan.

Koska haluan suorittaa koko hoidon niin nopeasti kuin se kohtuudella on mahdollista, pitää lääkärissä käynti hoitaa kiireen vilkkaa jotta saan Ilmailulaitoksen lentoturvallisuushallinto-osastolta oppilaslupakirjan, jonka haltija

…on oikeutettu toimimaan ilma-aluksen ohjaajana lupakirjaan merkityn lentokoulun koulutusohjelman mukaisilla koululennoilla ja yksinlennoilla lennonopettajan valvonnassa lentokoulutusta koskevien ilmailumääräysten mukaisesti.Ilmailumääräys PEL M2-1 ]

Käytännössä siis heti kun tuo lupakirja on hyppysissä, koululennot opettajan kanssa voivat alkaa. Yksinlentoja varten pitää suorittaa meidän tapauksessamme noin kolmasosa kaikista teoriatunneista jotta kaikki yksinlentoon vaaditut taidot on omaksuttu.

En ollut aivan varautunut neljän tunnin sessioon heti ensimmäisellä kerralla joten nyt on hiukan tyhjä olo. Kyllä tämä tästä.. =)