Tänään töiden jälkeen
Olen tänään töistä lähdettyäni:
- Ostanut kaksi purkkia kuivattuja heinäsirkkoja (n. 4cm pitkiä) kaupasta A
- Ostanut purkin pienempiä kuivattuja sirkkoja (n. 2,5cm pitkiä) kaupasta B
- Ostanut purkin säilöttyjä pieniä sirkkoja ihan hirvittävään hintaan kaupasta C
- Ostanut pussillisen Royal Canin Light 40 -kissanruokaa kaupasta D
Ja tietysti kotona kävellessäni nyppinyt lukemattomia piikkejä sukistani.
Bonuksena olen myös harmitellut yli kaksi viikkoa sitten Saksasta tilattujen toukkien ja sirkkojen viipymistä. En suosittele asioimaan Reptilica-nimisen verkkokaupan kanssa lainkaan, asiakaspalvelun taso jää jopa Elisan vastaavan alapuolelle.
Enkä edes aloita pidempiä tarinoita "jauhomadoista", eli jauhopukin toukista tai "jättijauhomadoista", eli isomustakuoriaisen toukista. Ensimmäisiä on parissa 8 litran muovilaatikossa elävinä vielä jonkin verran ja jälkimmäisiä on satakunta pakastimessa. Aikomus on jatkossa kasvattaa molempia omiin tarpeisiin – jauhomadoista seitsemän on jo koteloitunut, nyt odotellaan kuoriutumista ja toivotaan että jälkikasvua alkaa syntyä.
Meillä siis asuu nykyään siili.
Silloin kun minulla oli siili, se meni sekaisin onnesta jos sai silakan.
En sitten tiedä, kuinka terveellistä se sille oli, mutta niitä, tähteitä ja minkinrehua se sai.