Kakara.

Tämä kirjoitus sisältää tarinaa lasketteluviikonlopusta ja siitä, kuinka Jussista tuli taas kakara.

Kuten minut paremmin tuntevat tietävät, kasvatin parran vuosia sitten kyllästyttyäni kaivamaan papereita esiin jokaisella kerralla asioidessani (Keravan) Alkossa sekä useimmilla kerroilla ravintoloissa ja ruokakaupoissa alkoholituotteita ostaessani.

Vuosien jälkeen parta katosi ensimmäisen kerran reilu vuosi sitten valmistautuessani lyhyeksi jääneeseen armeija-aikaani ja tuolloin kuulemma vähensi ainakin neljä vuotta ulkoisesta olemuksestani. Nyt vuotta myöhemmin aloin hiukan kyllästyä partaan ja useampia viikkoja asiaa pohdittuani tein sitten hiukan itseänikin yllättäen ratkaisun ja ajoin parran eilen aamulla pois ennen lähtöä mäkeen Tahkolla.

Tavallaan mielenkiintoista parran poisajamisesta tekee se, että nyt niitä vuosia lähti ilmeisesti ainakin kahdeksan. Eilen illalla olimme sitten menossa normaaliin illallisaikaan (seitsemän ja kahdeksan välillä) hiukan ennen pöytävarauksemme alkamista ravintola Piazzan À la Carte-puolelle ja takin narikkaan annettuani minulta ainoana seurueestamme kysyttiin papereita.

Oma kuuluva hämmästykseni ja ajokorttini tarkastelu sai sitten luultavasti melko lähellä omaa ikääni olleen järjestysmiehenkin naamalle jonkinlaisen virneen, mutta itse kyllä kirosin parran puuttumisen manalan kuumimpaan loukkoon. Kyseisessä ravintolassa ei nimittäin edes ole mitään normaalista 18 vuodesta poikkeavaa ikärajaa, käytännössä ikäni siis arvioitiin vähintään 8 vuotta alakanttiin.

Jos tuo yksi ainoa tapaus unohdetaan, viikonloppu oli oikein onnistunut. Hauskaa oli ja kaikki mäkeen alunperin aikoneetkin pääsivät sinne – perjantaina bussissa ja sen jälkeen saunoessa nautitun alkoholimäärän perusteella tuo oli hyvin epätodennäköiseltä vaikuttanut vaihtoehto.

Itse lautailin ensimmäistä kertaa ja ilman itsepintaisen työkaverin suunnasta tullutta sparraamista olisin varmasti palauttanut laudan vuokraamoon ennen kuin olin päässyt edes koulurinteen juurelle. Lopulta kuitenkin sain kiinni harjoittelusta ja vajaan kolmen tunnin päästä pysyin laudalla pystyssä yhtäjaksoisesti jopa kymmenien sekuntien ajan mäkeä alas laskien.

Tein samalla ainakin alustavasti päätöksen ottaa arkivapaapäivä sopivaan kohtaan lähiviikkoina ja jatkaa harjoittelua jossain (Etelä-Suomen?) hiihtokeskuksessa, Tahkolla lähestulkoon sesonkilauantaina olleet hissijonot nimittäin tappoivat laskuinnon melkoisen nopeasti. Asiakkaiden kanssa Tahkolla jo loppuviikon olleet myyntimiehemme kehuivatkin perjantaina hissien olleen käytännössä jonottomia.