Tiedotukseen sisältyy varoituksia…
Viime aikoina on ollut melko kiire, reilut kaksi vuotta väsätty kirja on menossa painoon ensi viikolla ja miljoona asiaa on vielä tekemättä. Töissäkin on puuhaa enemmän kuin tarpeeksi ja vapaa-aikaa rauhoittumiseen on välillä otettava väkisin. Manalassa on hyvää ruokaa.
Sähköpostivitsit jaksavat tälläisessä tilanteessa useimmiten naurattaa, niin tämäkin:
Varoitus Itäkeskuksen suunnassa liikkuville!!!
En tiedä kuinka moni teistä käy ostoksilla Itäkeskuksessa, mutta ajattelin varoittaa teitä jostakin mitä tapahtui minulle. Jouduin nimittäin taitavasti suunnitellun huijauksen kohteeksi, jossa uhreina ovat mitään aavistamattomat shoppailijat.
Kerron teille kuinka huijaus toimii:
Kun olet ostosreissun jälkeen Itiksen sisäparkissa pakkaamassa tavaroitasi autoon, paikalle ilmestyy 2 todella hyvännäköistä parikymppistä tyttölasta. He tekeytyvät vieressä olevan autopesupalvelun työntekijöiksi ja alkavat pesemään autosi tuulilasia rätteineen ja saippuavaahtoinen. Heidän rintansa näyttävät minä hetkenä tahansa pursuvan ulos ylipienistä T-paidoista.
On täysin mahdotonta olla katsomatta tai kieltää heitä pesemästä autoasi. Kun sitten yrität maksaa heille pesusta, he kieltäytyvät ja pyytävät sinua kyyditsemään itsensä kotiin. Häkellyksissäsi tietenkin suostut ja tytöt hyppäävät takapenkille.
Kyyditessäsi heitä he alkavat harrastamaan keskenään seksiä takapenkillä. Hetken kuluttua toinen kiipeää etupenkille ja kiinnittää huomiosi maailmanluokan suuseksillä. Tällä välillä takapenkille jäänyt vie lompakkosi.
Homma tuntuu organisoidulta ja laajalle levinneeltä. Minunkin lompakkoni varastettiin maanantaina, tiistaina, kahdesti keskiviikkona, eilen ja todennäköisesti tullaan varastamaan myös tänään.
Joten olkaa varovaisia siellä.