Ammattilaisen valinnan vaikeus
Kun Kahvitauolla kirjoitettiin ammattilaisesta, muistin kerrankin jossain muualla kuin aamun ensimmäisenä hetkenä peiliin katsoessani, että minunkin pitäisi hakeutua ammattilaisen luo.
Ongelma vain on tämä: olen muutamia poikkeuksia lukuunottamatta 9-vuotiaasta lähtien käynyt saman ammattilaisen luona, 30 kilometrin päässä nykyisestä asuinpaikastani. Vaikka kyseinen ammattilainen onkin nimikkeensä veroinen eikä eläköityminenkään ihan heti uhkaa, en ole viime aikoina voinut hiljentää ajatuksia siitä, että ehkä haluamani palvelun hinta voisi muualla olla hiukan edullisempi ja että ehkä ammattilaiskäsittelyä voisi saada muuallakin, kuin ajamalla reilut 30 kilometriä suuntaansa.
Itseasiassa tajusin juuri, että nykyisen auton kulutuksella ja nykyisillä bensanhinnoilla tuo tarkoittaa reilun kahdeksan euron lisää ammattilaisen perimän palvelupalkkion lisäksi – tämä ei kylläkään (ainakaan tällä hetkellä) vaikuta minuun koska maksan autoilustani könttäsumman kuukausittain.
Vaikka moni muu voisi ajatella, että ongelman ratkaisuhan on helppo: mennään vain lähimmän ammattilaisen ovelle ja hoidetaan homma pois alta. Kunpa asia olisikin noin yksinkertainen, mutta minä olen vanhanaikainen ja haen suhteeltani ammattilaisen kanssa kestävyyttä, toistuvuutta ja ennenkaikkea luottamusta.
Mikään nykyaikainen suurien ammattilaisyritysten liukuhihnatyylinen "valitse vapaana olevista ammattilaisista mieluisin", tai pahimmillaan jopa "seuraavaksi vapautuva ammattilainen palvelee sinua"-ratkaisut eivät jaksa kiinnostaa, vaan haluaisin tosiaan asioida yhden ja saman ammattilaisen kanssa mahdollisimman pitkälle tulevaisuudessakin. Minun mielestäni oikean ammattilaisen tunnistaa siitä, että hänelle ei tarvitse kertoa mitä haluaa, sen kuin antautuu käsiteltäväksi ja antaa ammattilaisen hoitaa homma – tuota varten suhteen täytyy olla kestävä ja luottamuksen täytynyt syntyä.
Pohdinta jatkuu, kyllä varmaan lähiaikoina…