Kotona

Kaksi päivää Suomen kesää taas takana, oli oikein mieltä ylentävää tulla lähes 30 asteen lämpötilasta ja valtaosan aikaa täysin pilvettömältä taivaalta porottavan auringon alta tänne, missä pahaa-aavistamatonta matkaajaa odotti noin 16 asteen lämpötila ja vesisade – ja tietenkin bussikuljetus koneelta terminaaliin.

Ylihuomenna paluu töihin kahdeksi viikoksi ja sitten taas kaksi viikkoa lomaa. Kuvia tuli lopulta paikanpäällä tehdyn pikaisen karsimisen jälkeen noin 1400 kappaletta (eli arviolta sata kuvaa jokaista reissupäivää kohden), joten paperikuviksi päätyvistäkin pitää vielä tehdä melkoinen karsinta (samoin kuin niistä "valio"-otoksista, jotka olen suunnitellut julkaisevani jonkinlaisena galleriana netissä).

Mikä mielenkiintoisinta, Nikon D70:n akkuindikaattori osoitti akun kulumista täydestä vasta reissun viimeisenä tai toiseksi viimeisenä päivänä, eli akun kesto uutena on aivan omaa luokkaansa. Eräs ilmailutoimittajatuttu sanoi omansa kestäneen uutena myös tuollaista tuhannen kuvan luokkaa, joten ihan poikkeuksellista tämä ei siis ole. Tätä kameraa voisin hyvinkin kuvitella käyttäväni pitkään.

Comments are closed.