Toukokuu

Synttäri lähestyy ja kesä tulee, ehkä maailmassa on kuitenkin vielä jotain hyvää.

Töissä on ollut viimeiset 1,5 viikkoa aivan yllättäen hirvittävä kiire ja se on väkisin heijastunut myös vapaa-ajalle ja harrasteprojektien hoitoon. Eilen ja sunnuntaina sain hoidettua yhden projektin ja tänään pitäisi viimeistellä yksi Malmi-aiheinen esite tekstien ja taiton osalta painokuntoon. Ensi viikon sunnuntaina Malmille tulee perinteikäs vierailija ja luultavasti tuonkin vuoksi vapaa-aika tällä ja ensi viikolla on melkoisen Malmi-painotteista.

Auto tuli sitten myytyä eilen, halvemmalla kuin alunperin oli tarkoitus (tosin vain 100e halvemmalla kuin "ehdottomasti alin hyväksyttävä hinta"), mutta kuitenkin vielä siedettävään hintaan. Kuitenkin aiemmin manaamiani pikkuvikoja [ 1, 2 ] ei siis vieläkään oltu saatu korjattua, vaan lopulta autolle on varattu huoltoaika ensi viikolla, jolloin uusi omistaja jatkaa taistelua. Kaiken muun ohella olen kyllä tyytyväinen, että tuon sai hoidettua pois käsistä, vaikka auto itsessään oli kyllä oikein mukava ja sympaattinen.

Kuten olen jo muutamaan kertaan maininnut, vaikka itsekin sain juuri uuden Peugeotin, en lainkaan ihmettele että ihmiset vaihtavat toisiin merkkeihin luokattoman huonon huollon vuoksi.

Blogirintamallakin on näköjään tapahtunut, kun May 1st Reboot:in sijaan Toni olikin laittanut lapun luukulle. Toisaalta, Jarin mielipiteestä poiketen en voi väittää tuon olleen yllätys, sen verran harvakseltaan päivityksiä tuli viimeaikoina. Oikeasti Tonin lopetuspäätös oli harmillinen, Pnukin lisäksi häneltä näki usein mielenkiintoisia säätöjä, vääntöjä ja patentteja.

Comments are closed.