Cityn uudistus, osa miljuuna
Pikkuhiljaa alan tuntea ammatillista myötätuntoa Tomia kohtaan. En nimittäin ollut aiemmassa avautumisessani kovinkaan tyly – kun vertaan sitä mm. Cityn omalla foorumilla olevien valitusten sisältöön.
Joukkopako on jossain mittakaavassa alkanut, joitain käyttäjiä on hyvitetty sekoiluista ja sen vuoksi jotkut palvelun uudistukseen tyytymättömät pysyvät Cityssä ainakin niin kauan kuin VIP-aikaa on, mutta tiistaina perustetulla vaihtoehtofoorumilla on jo yli 100 entistä City-käyttäjää.
Saa nyt nähdä, kuinka Tomi ja kumppanit saavat palvelun taas kasaan, monta tärkeää ominaisuutta on edelleen kateissa ja valitettavasti käyttäjien pinna alkaa olla äärirajoillaan vajaan viikon odottelun jälkeen. Jotain käsitystä ongelmien laajuudesta voi lukea Cityn tiedotteesta, jossa on tällä hetkellä listattuna melkoisesti ongelmakohtia.
Korjauksena aiempaan avautumiseeni, joudun Cityn maileihin päästyäni häpeäkseni toteamaan, että kyllä tästä aktivointimuutoksesta oli tiedotettu aiemmin, viime syyskuussa luvaten tiedottaa asiasta enemmän helmikuussa – helmikuussa ei kuulunut mitään ja maaliskuussa tulee maili "16.4. kaikki muuttuu. Sisäpiiri aukeaa. Pysy putkella." eikä muuta, siinä sitä tiedotusta.
Loppukevennykseksi ruokaohje Cityn foorumilta (Apu-Kaija on Cityn webbisivulle ilmestynyt "avustaja", Officen klemmarin sukulaissielu):
valmistelut 10min (normaali), 30min (sadisti),
kypsentäminen 90min.
Raaka-aineet:
1 sipuli
10 red savina habanero chilipaprikaa
1 purkillinen kidneypapuja
1 kokonainen ananas
1 rkl ruokaöljyä
2 dl ruokakermaa
1 Apu-Kaija
Valmistelut: Pyydystä Apu-Kaija elävänä, sillä kuolleena se on henkiseksi ravinnoksi kelpaamaton. Ota elävää Kaijaa kaulasta kiinni ja paina se tukevasti leikkuulautaa vasten. Hakkaa Apu-Kaijaa reikäkauhalla tai paistolastalla kunnes sulat ovat irronneet, ja lintu juuri ja juuri enää jaksaa raakkua tuskasta. Tällöin liha on mureaa. Ole varovainen ettet tapa Apu-Kaijaa – Vielä.
Seuraavaksi siirrytään marinointivaiheeseen. Hienonna chili. Sivele ruokaöljy Apu-Kaijan kloaakkiin. Riuskalla rannelliikkeellä myötäpäivään aseta kokonainen ananas Apu-Kaijan viemärisuoleen, ja pyöräytä pari kertaa ympäri. Nyt liha on valmistettu imemään paremmin mausteita, eikä lintukaan vaikuta enää niin kuolleelta. Poista kokonainen ananas perseestä ja nosta lintu ylösalaisin jaloista roikottaen. Kotitaloushanskoja apuna käyttäen täytä marinointia varten avattu aukko hienonnetulla chilillä. Tässä vaiheessa lintu saattaa ryhtyä levottomaksi, ja onkin hyvä ottaa valmiiksi ilmastointiteippiä pätkä, jolla suljetaan sekä linnun marinointiaukko, että nokka kiinni-asentoon. Varmista marinoituminen hakkaamalla lintua 5 minuuttia jääkaapin ovea vasten vuoroin kaulasta ja jaloista kiinni pitäen.
Kun lintu enää sätkii vaivalloisesti, aseta se takaisin leikkuulaudalle ja tylsällä veitsellä hitaasti nirhimällä leikkaa sen kaula katki. Valuta cityn sydänveri alas viemäriin ja itke katkeria kyyneliä sipulia samalla kuorien. Ota ilmastointiteippi pois kloaakkiaukosta ja aseta sipuli sen tilalle tulpaksi. Aseta lintu uunivuokaan kidneypapujen päälle, ja lorota purkillinen kermaa sen päälle. Jos annos vaikuttaa liian terveelliseltä, voi vuokaan lisätä myös paketillisen voita. Anna linnun hautua uunissa 175 asteessa noin 80 minuuttia. Sen jälkeen lyö grillivastus päälle ja huudata löysät pois 250 asteessa viimeiset 10 minuuttia. Herkullista, mehevää ja rapeanahkaista. Lepakkoluolassa ei ole enää yhtään keskustelijaa. IKINÄ, BITCH!