Kesälomaa odotellessa
Alkuviikosta syntyi ajatus kesälomamatkasta, joka aluksi tuntui aivan liian utopistiselta, mutta joka päivän pyörittelyn jälkeen alkoi tuntua toteuttamiskelpoiselta, joskin silti melko älyttömältä. Pari päivää intensiivistä surffailua lisää, paljon pohdintaa (jopa niin paljon ettei saanut kunnolla nukuttua) ja tänä aamuna käynti matkatoimistossa – ylivoimaisesti elämäni kallein loma kaikkine kommervenkkeineen on varattu lukuunottamatta hotelliöitä, joita matkatoimiston täti ei saanut katsottua koska hotellivarausjärjestelmässä oli jotain häikkää.
Yritän rauhoitella itseäni sillä, että en ole kahteen vuoteen ehtinyt juurikaan pitää lomaa, joten nyt sitten otetaan hiukan takaisin menetettyjä lomahetkiä. Tulevaa reissua maksellaankin sitten pois hyvin pitkään, mutta uskon sen olevan joka pennosen arvoista.
Kesäkuun 16., täältä tullaan!