Harkitsen vakavasti otsikoista luopumista

Jos kävit lauantaina Malmilla katsomassa Zeppeliiniä, hyvin suurella todennäköisyydellä ensimmäinen asia, jota katsoit oli kämmeneni pysäyttäessäni sinut. Muutaman päivän järjestelyaikataululla mm. järjestyksenvalvoja-tilanne oli melko heikko, ja siksi jouduin itsekin viettämään lähes koko päivän ohjaamassa liikennettä, eikä yleisöalueen ja aitojen valvontaan juurikaan riittänyt väkeä.

Nyt on naama palanut, käsivarsien tuomiota odotellaan vielä. Periaatteessa kaikki meni ihan hyvin, tosin lauantaina viiden aikoihin takki oli aika tyhjä. Ylen uutisissa lauantai-iltana olleet pätkät tosin piristivät kummasti, etenkin pääuutislähetyksessä ollut pitkä juttu oli varsin hyvä.

Nyt sitten yritän palautua taas työrytmiin, tämä päivä on vielä ollut hiukan harjoittelua ja luulenkin lähteväni kohta kotiin nukkumaan, mutta huomenna on taas saatava täysi höyry päälle.

Comments are closed.