Ketä Helsingin päättäjät oikein edustavat?

Tämä on muistaakseni ensimmäinen oikeasti poliittinen kirjoitukseni, mutta en voi kuin ihmetellä, ketä Helsingin päättäjät oikein edustavat ja miksi he voivat riehua täysin oman mielensä mukaan kansalaismielipiteestä huolimatta.

Maikkarin Kymmenen uutisissa kerrottiin, kuinka Hietsuun olisi nousemassa kylpylähotelli vahvasta vastakkaisesta kansalaismielipiteestä huolimatta. Haastateltu Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Maija Anttila selitteli kovasti sitä, kuinka tuollainen kylpylä ja reilun sadan huoneen hotelli tuovat Helsinkiin palvelualan työpaikkoja, jotka hänen mukaansa ovat kulttuurialan työpaikkojen lisäksi tällä hetkellä kasvusuhdanteessa. Helsinki kuulemma kaipaa työpaikkoja ja tälläinen palvelulaitos otetaan mielellään vastaan niiden muutamien työpaikkojen toivossa – mitä tuhansista tyytymättömistä asukkaista.

Aivan vastaavaa selittelyä kaupungin päättäjiltä on aiemmin saanut kuulla mm. Malmin lentoaseman kaavoituksesta, puhutaan aivan päättömiä ja selitetään kuinka ehdottoman tärkeää ko. alueen asuntorakentaminen on ja kuinka sen rakentamatta jättäminen jättäisi kamalan aukon Helsingin asuntotuotantoon, kun kaupungilla on vielä rakentamatta alueita, jotka on kaavoitettu jo yli kymmenen vuotta sitten, mutta jotka makaavat tyhjänpanttina vaikka niille voisi rakentaa asuntoja kymmenille, ellei jopa yli sadalle tuhannelle uudelle asukkaalle.

Adressia Malmin lentoaseman puolesta on allekirjoitettu jo varmaan ennen juhannusta 20 000 kertaa, joten aivan mitättömästä kansalaismielipiteestä ei ole kysymys.

Lipsahti taas hiukan Malmi-paasaamiseksi, mutta en oikeasti voi kuin ihmetellä, kenen edustajina nyky-päättäjät oikein touhuavat. Toisaalta sanotaan, että asuntoja pitää saada lisää jotta helsinkiläiset eivät muuta ympäryskuntiin asumaan väljemmin ja sitten toisaalta halutaan kasvattaa Helsingin väkimäärää entisestään jolloin taas onkin sopivasti "pakko" saada aikaan uusia työpaikkoja. Jotenkin tuntuu, että nykyisillä asukkailla ei ole mitään merkitystä vaan kaikki päätökset tehdään tulevien helsinkiläisten ehdoilla.

Nelisen vuotta sitten reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen takaisin Helsinkiin muuttaessani olin sitä mieltä, että haluan ehdottomasti asua jatkossakin Helsingissä. Nyt olen varma siitä, että muutan takaisin ympäryskuntiin ja Helsinki saa pitää päättäjänsä, jotka haluavat hinnalla millä hyvänsä paisuttaa kaupunkia luonnottomissa mittasuhteissa siten, että lopulta täällä eivät viihdy niin alkuperäiset kuin uudetkaan helsinkiläiset.

Comments are closed.