Omena-antipatiaa

Juu, tiedän kyllä että mäkki-ihmiset pitävät OS X:ää hirvittävän hienona ja mahtavana asiana, mutta Unix-ylläpitäjän näkökulmasta en voi valitettavasti yhtyä mielipiteeseen.

Taistelin lähes kaksi työpäivää niinkin suunnattoman yksinkertaisen asian kuin NFS-jaon mounttaamisen kanssa OS X-serveriltä Linux-serverille. Homma ratkesi lopulta melko yksinkertaisesti mutta siihen vaadittiin kyllä aivan turhan paljon (turhaa) googletusta ja pohdintaa.

Oikeasti OS X saattaa olla mäkkikäytössä (lue: kiva karkkityöpöytä) ihan jees, mutta sen Unix-puolen ovat valitettavasti onnistuneet sössimään aivan turhaan. Niinkin simppeli asia kuin esimerkiksi hosts-tiedosto on monien muiden tavalla ympätty Netinfo-nimiseen tietokantakikkareeseen, jonka käpistely vaatii ihan omat ohjelmansa eikä siis onnistu yhtä kivuttomasti kuin esim. normaalissa Linux-ympäristössä.

OS X:n uusin versio (10.3) alkaa olla pikku hiljaa myös *nix-ylläpitäjän hallittavissa, mutta meillä on käytetty OS X:ää serverialustana aikojen alusta saakka joten viimeaikaisia järkeistyksiä ei meidän koneillamme ole nähty. Onneksi alusta vaihtuu pian IBM:n Intel-rautaan ja Linuxiin. ;)

Comments are closed.