Ajanjakson loppu
Eräs harrastuksiini vahvasti liittynyt ajanjakso loppui yllättäen tänään. On hiukan selkäänpuukotettu olo, vaikka olinkin vielä pari päivää sitten itse ollut vähällä tehdä sen ratkaisun jonka muut tekivät tänään puolestani olemalla hiljaa. Itse olin päätynyt lopulta toiseen ratkaisuun, mutta en voi kieltää ettenkö olisi tästäkin ratkaisusta pohjimmiltani helpottunut. Mikä mielenkiintoisinta, kaikki muut heräsivät päätöksen seurauksiin vasta kun se oli tehty ja sen jälkeen kaikki olisivat toimineet toisin.
Olinkin toisaalta kasannut itselleni turhan paljon tekemistä ja nyt voin taas keskittyä sellaiseen tekemiseen josta on todellista hyötyä ja jossa panostani oikeasti arvostetaan. Vaikka toisaalta niinhän maailma pyörii; aina joku näkyy ja saa kunnian. Yksin tehdessä kiitos tulee sentään oikeaan osoitteeseen. ;)
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.