Huijareita riittää (tapaus Tommi Aura)

Suomessa riittää huijareita. Kaikki eivät kuitenkaan opi kerralla tai edes ymmärrä lopettaa ajoissa. Yksi näistä on/oli oululainen Sami Kärelampi, joka oli hankkinut petoksella usealta henkilöltä ja yritykseltä erilaista ATK-sälää.

Nyt erilaisilla netin keskustelufoorumeilla (ja sähköpostivaroituksissa, itse sain jutusta jo kaksi aivan erityylistä, eli eri henkilöiden alunperin kirjoittamaa varoitusta) puhutaan "uudesta" sankarista, joka on itse asiassa tehnyt paljon suurempia rötöksiä jo reilun kymmenen vuoden ajan. Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä: Tommi Aura.

Tommi on nettikeskustelujen mukaan erittäin asiallisen oloinen ja sujuvapuheinen kolmekymppinen nuorimies joka on kiinnostunut erikoisemmista, "tuunatuista" autoista ja autohifistä ja kiertelee "ostamassa" niitä kuitenkin huijaamalla auton itselleen maksamatta siitä mitään. Hommaa on jatkunut jo vuosia ja Mirja Pyykkökin oli tehnyt Tommista jutun vuonna 1997. Tommi on kuluneella viikollakin ollut poliisin kuulusteltavana mutta päässyt kuulustelujen jälkeen taas vapaalle ja samantien yrittänyt taas "ostaa" yhtä autoa.

Koko tarina jatkuvasti päivittyvine juonenkäänteineen löytyy mm. näistä:

Odotan mielenkiinnolla miten homma etenee…

Comments are closed.