Kotona taas

Juh. Olipahan juhannus. Laiva oli täynnä kuin sen kuuluisan Turusen pyssy ja Tukholmasta lähtiessä Buffet-pöytävarauksen tehdäkseen piti jonottaa 20min vaikka jonoon meni melkolailla samalla hetkellä kun varauksia alettiin ottaa vastaan. Oli erittäin lähellä ettei valtava kahden hengen seurueemme joutunut viimeiseen kattaukseen (klo 22 Suomen aikaa), onneksi keskimmäisessä (klo 20) oli vielä kaksi paikkaa vapaana. Jotenkin pöytävarauksia on kai voinut tehdä jo lippuja varatessa kun hyvin monella oli varaus nimellä jo etukäteen, pitääkin kysäistä tuota kanta-asiakaspalvelusta kun varaan seuraavaa reissua niin ei tarvitse yrittää viihdyttää itseään leipäjonossa.

Tuli taas tehtyä kaikki laivailupaheet; uhka(pöytä)pelit, viina, mässäily ja paljon ylimääräistä viinaa kotiin. Rietastelu jäi vähemmälle mutta ehkä se on ihan hyväkin, muissa paheissa oli niin hyvää tuuria ettei se olisi voinut mitenkään riittää tasaisesti kaikkialle. ;)

Jotta olisin vakavastiotettava juhannusbloggaaja, tässä tulee nyt sitten pakollinen viinaosuus:

Olen viimeisillä laivareissuillani yrittänyt kasata "katu-uskottavaa" baarikaappia, eli yrittänyt ostaa ns. baarikaapin perusviinoja muutenkin varastoistani löytyvien vodkapullojen lisäksi. Viime kerralla vuorossa oli konjakki (Remy Martin V.S.O.P.) ja tällä kertaa sitten innostuin hiukan enemmän lähinnä Siljan kanta-asiakastarjousten vuoksi. Mukaan tarttui 1,5l juhlapullo Koskenkorvaa, Bacardia, Laproaigh-viskiä sekä Cointreau-likööriä. [ Kuva märistä ostoksista ] Olin hyvin lähellä ostaa myös giniä mutta koska en osannut päättää merkkiä tai pullon kokoa, ostaminen vain jäi.

Maistoin sitten laivan baarissa matkakumppanilta ensimmäistä kertaa elämässäni Bacardi Breezeriä ja jotenkin ymmärrän kyllä miksi ko. juoma on kuulemma todella hip-ja-pop nuorten "trendikkäiden" naisten keskuudessa Helsingin lihatiskeillä. Itselleni tuli mieleen Sinebrychoffin muinoinen Code joka ainakin Koffin tiedotteen oli Suomen ensimmäinen "Alcopop"-juoma, eli limuviina. (Hmm.. näistähän taisi nousta silloin aikoinaan hirmuinen älämölö..) No mutta kuitenkin kyllä tuo Breezer ihan juotavaa, hakkaa ainakin tuon jo edesmenneen Coden 10-0.

Eiköhän tätä tässä, voisi vääntäytyä vaikka keskustaan katsomaan millainen Harry Potter-mania siellä on menossa, kaupat aukeavat puolen tunnin päästä ja ainakin Suomalainen Kirjakauppa Aleksilla myy tänään vain ja ainoastaan uutta Potter-kirjaa. Jos hyppäisi pitkästä aikaa vaikka pyörän selkään, saisi samalla vähän liikuntaa.. no, saa nyt nähdä. Luulen että neljän tunnin yöunilla ei paljoa kuitenkaan innosta. =)

Comments are closed.