Joko?

En sitten päässyt eilisestä arvelustani huolimatta tänäänkään nukkumaan rauhassa niin pitkään kuin nukuttaisi; piti aamulla roudata vielä oma auto huoltoon, yksi pakettiautollinen tavaraa muualle, "korjata" viimeistä kertaa sitä sulkiessani hajonnut pakettiauton liukuovi rautalangalla, palauttaa pakettiauto vuokraamoon ja hankkiutua vielä lisäksi taksilla vuokraamosta Malmin lentoasemalle, jossa toisen vuokraamon Automaasta mukaan lähtenyt sijaisauto odotti.

Ihan ohimennen, pieneksi autoksi Peugeotin 206 SW on yllättävän mukava. Tähän asti huoltojen ajan minulla on aina ollut oman auton kokoluokkaa vastaava sijaisauto mutta eipä tuossa pienessäkään sinänsä mitään vikaa ole. Ilmastoinnista ja sähköikkunoista huolimatta kuitenkin monen pienen jutun puute pisti silmään ja vaikka olenkin kovasti miettinyt seuraavan auton kohdalla pienempään vaihtamista, en usko että viitsin kuitenkaan. Olettaen tietenkin että 407 pysyy samassa hintaluokassa kuin 406 on ollut, nykyinen auto lähtee nimittäin alta ensi helmikuussa ja jos suoritan velvollisuuteni kotimaata kohtaan suunnitelman mukaan tammikuusta lähtien, saan uuden auton vasta luultavasti syksyllä 2004 jolloin 406:sta ei luultavasti enää saa uutena lainkaan, helmikuuksi sellaisen olisi ehkä vielä voinutkin tilata.

Juu-u. Minä olen materialisti. Ainakin osittain. Mutta olen kyllä tehnyt töitäkin enkä todellakaan ole syntynyt hopealusikka suussa.

Pitäisi kai lähteä vaihtamaan pihalla seisova materia isompaan öljysyöppöön, soittivat äsken että valmista on.

P.S. Enää huominen lomaa, enhän ole ehtinyt levätä juuri ollenkaan viime viikon jäljiltä. =(

Comments are closed.