Ei pelko- vaan inhoreaktio
Ahdistaa.
Pitäisi mennä taas liian monen vuoden jälkeen hammaslääkäriin kun viisaudenhammasta kolottaa todella pahasti. Ei sillä että se olisi ainoa hammas, jossa on vikaa mutta kun jostain käsittämättömästä syystä nuo muut menevät huonoon kuntoon aiheuttamatta minkäänlaista kipua (ihan totta, usko pois) ja näin ollen niiden hoidattamatta jättäminen on ollut aivan liian helppoa.
Olen nimittäin päättänyt pyhästi että suuhuni ei enää sorkita siten, että olen tajuissani. Teininä sain parhaimmillaan tupla-annoksen puudutusainetta puoli tuntia ennen toimienpidettä eikä siitä ollut muuta hyötyä kuin se, että puoli suuta oli aivan jumissa mutta ei toivoakaan siitä, että itse hammas olisi puutunut. Jotain höpöttivät pinnassa olevista hermoista ja siitä, että asialle ei voi mitään ja että minä suurentelen asioita puristaen tuolin käsinojia rystyset valkoisina hyperventiloiden. Sinänsä oli mielenkiintoista nähdä itse lääkärin merkintöjä joista myös kävi hyvin ilmi se, että ongelmaa ei otettu vakavasti ja senpä takia en olekaan hammaslääkärissä käynyt sen jälkeen kun pakolliset koulukäynnit tuli hoidettua. Kyseessä ei kuitenkaan ole hammaslääkäripelko vaan yksinkertaisesti inho sitä jumalatonta hoidosta aiheutuvaa kipua ja vähättelevää asennetta kohtaan.
No, sain itseäni niskasta kiinni ja tein aamusella maakuntakierroksen ja huristin Keravalle hakemaan vanhat hoitotietoni röntgenkuvineen. Nyt vielä pitäisi varata se aika, särystä huolimatta ensin vain tarkastukseen ja keskustelemaan lääkärin kanssa siitä, miten hommassa edetään.
Saa nyt nähdä saanko itsestäni tarpeeksi irti.. jo paluu samaan hammashoitolaan, jossa vietin kauhunhetkiä 90-luvulla oli melkein liikaa.
Onneksi sinne (Kanniston hammashoitolaan) ei tarvitse mennä enää. Ikinä.
