Puskaradion voimaa

Minä siis olen järjestämässä tästä päivästä tasan kuukauden kuluttua järjestettävää Malmin lentoaseman avoimien ovien päivää ja ylläpidän myös vaihtelevalla menestyksellä muiden kiireiden seassa myös yhdistyksemme webbisivuja.

Tähän asti tapahtuman markkinointia ei ole tehty vielä kovinkaan aktiivisesti koska edelleenkin odotamme saapumisvahvistusta muutamalta merkittävältä "esiintyjältä". Eilen kuitenkin erään ilmailukerhon henkilö laittoi nyysseihin lyhyen viestin tapahtumasta ja linkin sivuillemme. Siitä alkoi lumipalloefekti, eilisen päivän aikana osoitetta jaettiin erilaisilla www-pohjaisilla keskustelupalstoilla ja tänään linkki on jo elisa.netin pääsivulla päivän linkkivinkkinä.

Vaikka tämän on nähnyt niin monta kertaa aiemminkin, jotenkin aina uudelleen hämmästyy sitä kuinka valtava voima nettiyhteisöillä on erilaisten sanomien välittämisessä. Tässä jäävät perinteiset mediat auttamatta jalkoihin.

Comments are closed.