Kerran se vain ja niin edelleen..
Olin jo muutaman kerran kotiin tullutta Hullujen päivien katalogia selaillessani palannut lapsuudenkotiini Lokki-valaisimen alle. Normaalisti reilusti yli 300 euron hintaan myytävä valaisin vain on aivan liian kallis ottaen huomioon se, etten juurikaan ole aiemmin panostanut sisustukseen.
Tänään menin työmatkalla Stockmannille ja satuin noin kolme minuuttia yli kahdeksan viidenteen kerrokseen hissillä, joka tuli suoraan valaisinosastolle. Liukuportaiden vieressä oli matala lava jota piiritti lähes yhtä suuri ihmisjoukko kuin halpoja Finnairin lentoja. Joukko pieneni koko ajan ihmisten napatessa valaisimensa ja hetkessä lava oli kokonaan tyhjä.
Tuota seuratessani tajusin että kyseessä saattaa 269 euron hintaan vaihteeksi olla ns. oikea tarjous, onhan kuitenkin valitettavan pienen vähemmistön tuntema fakta ettei Hullut päivät ole mikään alennusmyynti vaan kaikki myyntierät on nimenomaan tätä tapahtumaa varten hankittu, jotkut paremmalla hinnalla kuin toiset.
Koska valaisimia kuitenkin oli lavan vieressä vielä pieni pino ja lompakossani oli joulun jäljiltä 100 euron lahjakortti, tartuin toimeen ja nappasin kolmanneksi viimeisen itselleni. Koska tavaratalo oli tosiaan ollut auki vain muutamia minuutteja, etsijöitä tuli koko ajan ja seisoessani viimeisenä ko. tuotetta käsissään pitelevänä asiakkaana, muutama ihminen koputtelikin olkapäähän ja kysyi mistä valaisin oli löytynyt.
Viittä minuuttia myöhemmin mallikappalekin oli jo irroitettu katosta eikä Lokin myynnissäolosta ollut enää mitään jälkiä kahtakymmentä yli viimeistenkin päästyä kassan ohitse.
Toivottavasti uudelle perheenjäsenelle kuitenkin löytyy tilaa uudesta kämpästä ensi viikolla.